lauantai 20. lokakuuta 2012

The Unborn

Katsottiin Naskin kanssa tänään elokuva The Unborn, joka muuten tulee muistaakseni TV5 -kanavalta Halloweenina. Pakko sanoa alkuun, etten ylipäätään pidä elokuvista, joiden pelottavimmat kohtaukset ovat luokkaa:
- Mörkö juoksee kohti kameraa jahdaten päähenkilöä
- Pikkupoika kiljuu niin maan perkeleesti ja sen kasvot muuttuu haljenneeksi kaakeliksi ja suu aukeaa niin paljon, että sinne voisi peniksen lisäksi työntää mm. kolmetoista kappaletta espanjalaisia kurkkuja ja pari herkkumaan suolakurkkua kaupan päälle
- Päänäyttelijä huokaisee nopeasti syvään ja herää

Säikkäyttelykauhut ovat säälittävintä kauhuelokuvaporukkaa ikinä. En tajua mitä nautintoa käsikirjoittaja ja ohjaaja saavat siitä, että katsojan silmille viskotaan mörköjä ja taustalla soi niin maan perkeleen kovaa jokin epämääräinen torvipienolyömäsoitin -mekkala (äänenlaatu oli myös elokuvassa niin suurta kuraa, että volat joutui pitämään kaakossa, jotta sai juuri ja juuri arvailtua mitä henkilöt puhuivat toisilleen, seuraavalla sekunnillakorviaansai pidellä musiikin volumen takia). The Unbornin traileri vakuutteli minulle, että näkisin upeita erikoistehosteita ja pelottaviä öttömönkiäisiä, mutta näinkin vain säälittävän teinin pakenemassa henkensä edestä, kun tummaihoinen mies jahtaa häntä riivattuna sekä The Omen leffasta liiankin tutun näköinen poika on saatanallinen hahmo ja haluaa kaikki hengiltä nyt heti eikä viidestoista päivä.

Elokuvan loppu oli kaiken huippu. Katsoessa heräsi kysymys, että loppuiko tekijöiltä rahat kesken ja piti tehdä nopea lopetus. Tottakai tässä tapauksessa kuvaan astuu manaaminen ja päähenkilö kiinnitetään lepositeisiin pornopallo suussaan (siis pornopallo siksi, ettei Megan Foxia ulkonäöltään muistuttava neito vain puraise kieleensä). Sitten manataan juutalaisittain. Hieman huuhaata, pari sanaa rabbin lausumana ja tadaa loppuhuipennus on valmis alkamaan! Tottakai riivattu henkimörkösielu siirtyy päähenkilön poikaystävään ja poikaystävä paiskautuu manauksen aikana monen metrin korkeudesta kivilattiaan vain selvitäkseen pudotuksesta ja elokuvan saadakseen onnellisen lopun.

MUTTA ei siinä vielä kaikki! Sillä päähenkilön elämää näytetään tämän kaiken draaman jälkeen ja tadaa tottakai päähenkilö on raskaana, odottaa kaksosia ja pelkää että mörkö siirtyy täten hänen lapsiinsa, sillä riivaaja on erityisen kiinnostunut kaksosista. Ainiin mainitsinko jo, että elokuvaan saatiin ahdettua keskitysleiri ja natsejakin. Puuttui enää pääsiäispupu ja muumipappa niin olisi kaikki kuuluisuudet samassa elokuvassa.
Kamalaa katsottavaa kerrassaan. Jos kaipaat aivotonta tuijotettavaa, en suosittele. Jos tahdot vahvistaa itsemurhahimoasi, suosittelen täydellä sydämellä. Vedin taas vessanpöntöstä alas arvokkaita hetkiä elämästäni tuijottamalla kuvaruutua tämän elokuvan ajan. Jos elokuvalle pitäisi antaa numero asteikolla 1-5, olisi se selkeä 1. Oikeastaan koko elokuvaa ei pitäisi edes sijoittaa kyseiselle arvosteluasteikolle sillä oikea arvosana sille olisi miinus yhdeksäntuhatta. Elokuva ei kuitenkaan uppoa Hostel 3 elokuvan tasolle, sillä sen elokuvan aikana tahtoi kaivaa vain muovilusikalla silmät päästään.

-Mari

6 kommenttia:

  1. Tää oli hyvä (: Siis analyysi, ei leffa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aattelin jo, että oot kajahtanut kun sanot leffaa hyväks. Meinasin soittaa jo apua jostkain hätänumerosta tai muuta. Onneksi luuloni osoittautui vääräksi :D

      Poista
  2. Meinasin ihana just ruveta kattoon tota, mutta onneks luin tän niin skippaan :D
    Ehkä katon jotain kehittävää... vaikka muumeja... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookissa totesinkin jo: Kyllähän se kannattaa katsoa ihan vain masokismin nimissä! :D

      Poista
    2. Myönnän !! Katoin sen kuitenkin, kun uteliaisuus voitti... Ja totesin, että ois passannu jättää sikseen koko elokuva.. C'moon, kuka voi keksiä tommosta juonta elokuvaan, jos ei oo vajaa mielinen, kännissä, sienissä tai iha muuten sekasi :D

      Poista
    3. Jep, tuli hieman what the hell olo koko leffasta. Ps. Se olit siis sie joka lisäs fb kaveriks :D

      Poista

Jätähän kommentti! Se piristää päivääni :)