tiistai 11. kesäkuuta 2013

Upside Down and Down is Up

Hei

Kirjoittelin tuossa aikaisemmin siitä kuinka on vähän palanut käämit tämän ihmisen kanssa, joka käyttää kuviani ominaan. Tulin lopputulokseen, että en jaksa edes välittää paskaakaan enää kyseisestä ihmisestä. Bloggaamisen lopettaminen jonkun idiootin takia olisi vain heikkouden merkki ja shit happens. En jaksa enää kitistä ja ulista, joten palaan hieman siihen, että mitenkäs tämä kesä nyt onkaan mennyt....

Star Wars tunika - kiinatrikoo,
olen rakastunut tuohon kovasti!
...Kesän alussa tosiaan käytiin mökkeilemässä kaveriporukalla ja varmasti vilautan täälläkin mahtavaa kuvasatoa sieltä jossakin vaiheessa, jos kuvia käsiini saan. Voin sanoa, että humalainen naamanvääntely on aina yhtä hauska harrastus. Mökiltä tultuamme suunnistimme Vaajakoskelle vielä yhdeksi päiväksi rillailemaan ja ottamaan olutta sekä tietenkin pelaamaan Rappa Kaljaa. Monien kommellusten kautta kävimme myös uimassa ja voin todeta, että Kivilammella oli perhanan lämmintä vettä! Lämpimämpää kuin ilma silloin sateen jälkeen. Kaiken kaikkiaan onnistunut loman starttaus.
Nyt olenkin hengaillut kotona ja koittanut rauhottua Sergein kanssa. Tuntui, että yhteistä aikaa mökillä oli todella vähän jatkuvan bilemenon takia, mutta kotona tuntuikin sitten hyvältä olla ihan vain kahdestaan. Ollaan siivoiltu, laitettu ruokaa ja pääsinpä maistamaan Iron Maiden Trooper kaljaa. Ei se pahaa ollut, mutta hinta oli aika suolainen.

Tänään käväsin keskustassa hoitamassa asioita ja ulkona on taas niin kuuma, että naama sulaa jo kun astuu ovesta edes ulos. Kesä on ihanaa aikaa, mutta liika lämpö aiheuttaa itsessäni sen, etten jaksa oikein tehdä mitään ja väsyttää jatkuvasti. Ihan jo senkin takia väsyttää, että tänään herättiin mukavasti ennen yhdeksää siihen, että asuntoni yläpuolella olevaa kattoterassia kunnostetaan ja siellä joku porasankari porasi niin, että meigällä helisi ikkunat.

Nyt sujahdan parvekkeelle nauttimaan kylmää Cokista ja pohtimaan kuka on Anna ja miksi sen nimi on mun pullossa!

-Mari

2 kommenttia:

Jätähän kommentti! Se piristää päivääni :)