sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Olen hyvää vaimomateriaalia

Heippa! Mun on nyt pakko jakaa myös tänne kuvia, jotka tuli vastaan vanhan kameran muistikortilta. Mun naurulle ei tule loppua näiden kuvien takia ja kämppikset tulee kohta varmaan ovesta läpi vihasena, että nyt saatana pää kii :D

Joskus koitin leipoa osa 1
Joskus koitin leipoa osa 2

Joskus koitin leipoa osa 3

maanantai 18. marraskuuta 2013

Musta tuntuu, että kirjottelen nykyään aivan liikaa asioista, jotka ahdistaa. Ajattelin, että voisin rustata pienen postauksen siitä, mikä tekee mut tällä hetkellä ihan suunnattoman iloseksi!

Ystävät ja läheiset ihmiset







Sarjat kuten American Horror Story (season 3 höllii!), HIMYM, Game of Thrones, Family Guy, Kaunarit jne. (taidan kattoo liikaa telkkaa/ohjelmia)

Ykssarviset (ohessa näyte mun piirrustustaidoista)

Se kun ihmiset tietää miten mua saa piristettyä
Taideteos on Juhan käsialaa, kiitoooos Juha-Setä!
Paikka, jossa tällä hetkellä asustelen ja majailen!

Multa ei kannata edes kysyä mitä näissä kaikissa kuvissa tapahtuu, sillä kaivoin ne koneeni kätköistä. Mua naurattaa varsinkin noi kaverikuvat, koska en selkeesti koskaan osaa näyttää ihmiseltä. :D
Nyt painun nukkumaan.
Öitä.

-MörriMarimöö

Kiinnostuksen Kivikiuas

Kuvien tiivistys: Aina ei vaan kiinnosta.





Ollaan me suomalaisnaiset kauniita!

perjantai 15. marraskuuta 2013

Avaudun

Mun on nyt tänne pistää sama avautuminen, kun mitä facebookiin just länttäsin. En tiennyt, että näinkin pitkiä tilapäivityksiä voi siis edes tehdä. Luin eilen jo uutisissa siitä hienosta aivopierusta, että joku terveysministeriö tai terveyshallinnonkukkahatut on nyt tehnyt 60osasen ehdotelman siitä, että röökiaskin hinta nousis 10e, kaikki leffat joissa näkyy syöpätöhötin ois k18, lapset pitäis kasvattaa hattarapelloissa kypärät päässä ettei vaan mitään satu....
anyway, tässä linkki, johon seuravaa tilapäivitykseni perustuu, koska eräs lause tässä haastattelussa sai mut raivoomaan niin, että sosiaalinen media meinas haljeta. Iltapaskan uutinen
Ja facebookin raivoamiseni aiheesta:

'' ''- Nuuskamuikkunen on vain nimellään mukana. Se piipun polttaminen on minimaalista, joten tervettä järkeäkin voi käyttää''

Mun mielestä on ironista, että ihminen joka on ollut mukana laatimassa paskoja ehdotuksia, joiden tarkotus on rajata ihmisten yksityisiin päätöksiin perustuvia ratkaisuja, käyttää lausetta: ''Joten tervettä järkeäkin voi käyttää''
Mikä tässä maassa on enää tervettä järkeä? Mun mielestä Suomessa on pielessä muutama muukin asia kun yksityisihmisten tupakointi. Ja jos viinaralli huolestuttaa, mitä tapahtuu jos röökaamisesta tehään kamala tabu (tai askien hinta nostetaan sinne 10e, joka on siis ollut ehdotettuna tossa samassa paskapamfletissa), jota ei saa kukaan koskaan missään ikinä nähdä? Luulisin, että ne paheksuntaa aiheuttavat syöpätötteröt haetaan vaan muualta. Mistä ne kaikki röökistä tulevat verorahat kiskotaan? Nostetaan taas ruuan hintaa? Bensan hintaa? Entäpä jos kiellettäs myös yksityisautoilu? 
Mun mielestä ois ihan supersiistiä, että kaikki leffat, joissa autoillaan ois k18, koska ajokortin saa siinä iässä ja se saastuttaa niin perkeleesti (saattaa sisältää huumoria)!
Tai mites juominen, kaljotteluleffoihin k18 leimat ja niihin, joissa juodaan väkeviä k20 lärpäkkeet?
Mitä jos leffassa sanotaan pylly, tissi, pimppi, perse, paska, perkele, saatana.... Pitäskö ne kieltää lapsilta ja nuorilta, koska kiroilu? Mikä siihen ois sopiva ikäraja? Tai oikeestaan parasta ois ehkä lähettää kaikki tupakoitsijat, toisinajattelijat, kaljottelijat, kiroilijat, seksinharrastajat jne vaikka siperiaan asuun leireihin. Ei sitten tulis kenenkään ulkopuolisen nähtyä mitään ikävää.

On taaa sellanen esine otsassa, että voisin mäiskiä sillä vastakkaisen kerrostalon ikkunoita rikki.''


torstai 14. marraskuuta 2013

Karkkiva ja käsialaa

Onnistuin näköjään teloonkin kynnet jo jonnekin, haha. No mutta anyway, omintakeiset ja makeiset on nää!
Kuvaa tekovaiheesta, en onneks koskaan lakkaa yli reunojen trololol

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

I'm my own enemy


En tiedä kirjotanko liian usein. Musta tuntuu, että mulla on menossa taas joku ''bloggaus on ihan parasta'' -kausi. Hetki sitten vielä valittelin Jegelle ja Felinelle, että kun ei kirjotus suju ja blogi alkaa tuntua pakkopullalta. Nyt  ajattelin hieman tiivistää sitä, mikä mua kolkuttelee tuolla takaraivolla useinkin (ei aikomuksenani ei ole avautua teille sanan enääN kamaluudesta).

Mua hieman hämmästyttää se, että miten oon päätynyt tähän. Tyyliaallokko on heilautellut mua lukiosta tähän päivään asti aivan eri suuntaan, kun mitä ajattelin. Oon jotenkin nykyään ihan hukassa tyylini kanssa. Tahtoisin olla aikuisempi, en kuitenkaan tylsä. En varmaan koskaan tuu oleen korkokenkäihminen, mutta ois se välillä mukava näyttää hyvältä. Syy miks mun blogissa ei hirveesti näy asukuvia on juurikin se, että mun ''päivän asu'' koostuu yleensä farkuista/pieruverkkareista ja löllöbändipaidasta/toppi+lörövillapaidasta. Mua on vaivannut tää asia jo tovin, kun tuntuu etten vaan osaa pukeutua omalle vartalolleni sopiviin kledjuihin, niin oon sit luovuttanu ja hautaan kaikki muhkumakkarani liian isoihin ja löysiin vaatteisiin. Joskus lukiossa mietin vielä hyvinkin tarkkaan pukeutumistani, hiuksiani jne. ja sain aamusin kulutettua siihen tunteja. Kun paino alko nousta ja itsetunto heikentyä, en enää jaksanut keskittyä pukeutumiseeni. Älkää ymmärtäkö väärin, mä rakastan vaatteita. Mä en vaan tosiaan tiedä, että mitä mun pitäis niskaani kiskoa, jotta näyttäisin siedettävältä. Mulle on ihan sama mitä mulla on niskassa, mä tunnen itteni jotenkin huonoks, lihavaks ja kömpelöks. Joo aina voisin laihduttaa, mutta oon todennut että teinpä mä mitä vaan, paino pysyy siinä samassa.

Ongelma on ehkä enemmänkin itsetunnossa, kun vaatteissa. Mä aristelen ihmisten katseita, ajattelen että mua katotaan pahalla, vaikka joku hymyilis mulle. Mä säpsähdän kouluruokalassa (tai keskustassa), jos kävelen teinien ohi ja ne remahtaa nauruun. Ajattelen jostain kumman syystä, että ne nauraa just mulle. Jege sano mulle eilen, etten sais verrata itteeni muihin. Naisena se on vaan niin pirun vaikeeta! Media tunkee joka tuutista sulle mielikuvaa siitä, että rypyt, selluliitti tai (olemattomat)mahamakkarat on kamalaa. Mä katon naisia, jotka on synnyttäny pari kuukautta sitten ja mietin, että ne on timmimmässä kunnossa kun minä. Mä mietin mun kavereita ja ajattelen, että niiden rinnalla näytän rantaan ajautuneelta valaalta. Mulla on ehkä kova ulkokuori, mutta mulla on oikeesti saatanan huono itsetunto. Mua jopa pelottaa, että mua ja Jegeä katotaan yhdessä pariskuntana ja ihmiset ajattelee: ''Miks noin komee mies on tollasen läskin kanssa?''

Mä en edes tiedä miks avaudun tästät kaikesta. Ehkä siks, että mun blogiin päädytään päivässä n. viisi kertaa hakusanalla ''ylipainoinen''. Yes i'm fat and i know it, but i love food.
Mä en kokenut oloani laihanakaan hyvännäköseks. Veikkaan vaan, että koulukiusaamisella oli aikanaan tähän asiaan niin paljon vaikutusta, että näin aikuisenakin on vaikeeta olla mitenkään päin ittensä kanssa sovussa. Parturi-Kampaajan koulutuksen alottaessani mietin, että saatan saada uusia kavereita, jes! Tää usko oli harhaluulo. Oon jälkeenpäin saanu kuulla ties mitä kaikkea mun henkilökohtasesta elämästä on juoruttu (terveisiä vaan näille kaikille S, N, M, A, J jne.). Mä en tiedä miten aikuiset ihmisetkin jaksaa puhua noin paljon paskaa seläntakana ihmisestä, josta ne ei tiedä mitään. Mä toivoin yläasteella, lukiossa ja välillä amiksessakin, että oisin vaan näkymätön eikä kukaan jaksais jauhaa paskaa musta tai ees kattoa mua.

Mä en tiedä mistä tää kaikki on taas pulpahtanut pintaan. Ehkä kärsin jostakin ulkonäkökriisistä tai aikaisesta keski-iänkriisistä. Mä en tiedä. Tää asia on kuitenkin vaivannut mua jo niin pitkään, että ajattelin purkaa tuntojani tänne. En tiedä auttoko tääkään, mutta toivottavasti joku lukija voi ajatella, ettei oo ongelmansa kanssa yksin, jos kärsii samanlaisista ajatuksista. Välillä nimittäin musta tuntuu, että tää yhteiskunta vaatii multa ihan liikaa eikä vaan oo mahdollista täyttää jokaista vaatimusta vaikka kuinka tahtoisin. Suoraan sanottuna, tunnen itseni vaan isoksi kasaki arvotonta paskaa.

-Mari

Värit ja paska meikki vol35235

Mulla on ollut jo pidemmän aikaa ongelmana luottaa omiin meikkaustaitoihini. En tiedä aiheuttiko kesän nudemeikit sen, ettei jotenkin kädet enää oikeesti pelitä tai itsetunto on ihan solmussa. Mulla on jo hetken ollut ongelmana käyttää värejä, kunnes törmäsin erääseen vanhaan IG räpsyyn itsestäni (joka on otettu ennen kun olin lähössä toista vai kolmatta kertaa sergein kans ulos muutaki kun kavereina ja suudeltii ekaa kertaa sinä iltana, haha. Kännimari oli taas vauhdissa.), jossa mulla on sekä vihertävää että tummaa violettia luomiväriä sekä tummanvihreet rajaukset. Tästä pöyristyneenä ja tuohtuneena nykyiseen nysveryyteeni päätin tarttua meikkeihin ja väreihin.
Nauttikaa meikistä, vaikka kuvat onkin laatua sukka ja mehu.

tiistai 12. marraskuuta 2013

HOT or NOT

Bongasin seuraavasta blogista postauksen, jossa luetellaan asioita, jotka on OMASTA MIELESTÄ hot tai not. Ajattelin, että tämäpä hyvä tekosyy avata päätäni tänne hieman. Hauska muuten huomata, että kyseinen bloggaaja on monista asioista mun kanssa samaa mieltä, joten koitan keksiä jotakin eri asioita.

HOT

- Maiharit 
Oon aina pitänyt maihareista ja varsinkin miehillä tykkään näistä jalkineista aivan liikaa. Onneksi omalla ukollani ei ole mitään kyseisiä jalkineita vastaan, koska ne on vaan ihan liian tyylikkäät mun mielestä.  

- Omien mielipiteiden takana seisominen niin, että osaa ottaa vastaan myös vastaväitteet
Tää on ihan hiton vaikeeta joillekin ihmisille selkeesti. Mä  pidän järkevistä väittelyistä, mutta idiootin kanssa väittely on sama kun koittaisi tehdä kissastaan kasvissyöjää.  Väitetään asiaa X faktaksi ja perustellaan se väitteellä ''koska se vaan on niin'', jonka jälkeen toinen tulee kertomaan oman mielipiteensä Y niin heti oletetaan, että mielipide Y on väärä ja niin ajatteleva täysi paska kusipää. Tässä mukava esimerkki!

-  Persoonalliset ihmiset
En puhu nyt mistään yliammutusta ''omasta tyylistä'' mutten myöskään indiedaysin superpersoonallisista ihmisistä. Ajattelen, että persoonallisuuteen kuuluu löytää se kultanen keskitie ja ulkonäön lisäks siihen sisältyy ihmisen ajatusmaailma ja tapa toimia. Tää on todella monimutkanen asia selittää kirjottamalla, mutta toivottavasti joku hoksas mitä ajan takaa.

-Bändipaidat
Tarviiko tätä ees perustella? Ehkä pitää, koska en puhu nyt mistään H&M:n retkuista vaan oikeesti hienoista ja omasta mielestäni hyvien bändien paidoista. Oon esimerkiks vähän kateellinen tolle Jegelle muutamasta sen paidasta. 

NOT

- Ihmiset, jotka käyttää korkokenkiä vaikkei osaa kävellä niillä saati jaksa opetella taitoa
Mä en vaan tajua tätä. Se kävely näyttää siltä, kun niillä olis kaks ämpäriä jalassa ja koittaa laahustaa niillä sitten eteenpäin. Tän takia ite käytän yleensä matalia kenkiä tai kiilakorkoja, koska no saatanasti järkevämmän näköstä ja helpompaa. 

- Superkänniperseiden vetäminen
Tiiän, että tää on kuulunut mun harrastuksiin, mutta nykyään en ees muista koska oisin viimeks ollu naamat. Mua ärsyttää nykyään suunnattomasti sellaset örvelötorvelokänniläiset, joiden puhe kuulostaa vessan vetämiseltä ja jutut on sitä luokkaa mitä sieltä yleensä alas huuhdotaan. 

- Vaatteiden hamstraaminen
Mulla on materiaähky. En jaksa kun miettiä mitä vittua nää kaikki bloggaajat tekee niillä rojuilla. Moppaa lattiaa?

- Blogissa (internetissä) valehtelu
Monet tietää mistä puhun:
''en oo juonu moneen kuukautee'' -> facessa pari päivää sit tilapäivitys, joka täynnä kirjotusvirheitä mutta sen sai selvää että alkoholi maistu
''Joo tää kaikki on mun omaa tukkaa'' -> Kultsi, sun tukka ei kasva kuukaudessa 20cm
''Lenkkeilen ja urheilen (syön terveellisesti) niin vitusti, että suonet pullistelee tän valheen määrästä'' -> laitoit just kuvan mäkkäristä seittemättätoista kertaa peräkkäin ja ehkä lenkkeilet jääkaapilta sohvalle ja takas.
Miksei voida vaan kertoo faktoja faktoina eikä esittää muuta kun on. Kuinka hienon ihmisen se tekee susta, kun et voi vaan myöntää tosiasioita? ps. Lukijat ei oo supertyhmiä, joten älä pidä niitä sellasina. 

MINÄ MENEN TEKEMÄÄN NYT EPÄTERVEELLISTÄ PYTTIÄPANNUA JA SITÄ ENNEN KITTAAN SATA KUPPIA KAHVIA JA KÄYN PARVEKKEELLA TEKEMÄSSÄ JUURI SITÄ MITÄ AJATTELITTE. EI, EN AJATELLUT URHEILLA TÄNÄÄNKÄÄN, NO EHKÄ KÄVELEN KAUPPAAN OSTAAN LISÄÄ MÄTTÖÄ.
Kas näin, ei niin vaikeeta. 

maanantai 11. marraskuuta 2013

Neiti näppärän näpyttelyt, näp näp

Kolahdus, joka saa minut nousemaan sohvalta salamana. Tuo kaunis ääni vaeltaa pitkin asuntoa ja peittää sydämeni, joka hakkaa jännityksestä. Sydämeni tykytys nousee, kun välioven ja ulko-oven välistä kuuluu hentoinen muovipussin kahina. Kahina ei jää asumaan eteiseen pitkäksi aikaa vaan hiipii minua vastaan olohuoneeseen. Hyppelehdin iloisesti kohti ulko-ovea ja välioven avatessani päästän ensimmäiset riemunkiljahdukset.
Hetken mielijohteesta revin vaaleanpunaisen muovipussin auki kuin huumeiden vaikutuksenalaisena. Hihitttelen ja höröttelen itsekseni silitellessäni psykopaatinlailla uusia tulokkaita. Olin kokenut pettymyksen kaksiviikkoa sitten, kun paketin avatessani tämä kummallinen sinipukuinen mies olikin toimittanut minulle vain Sergeille tarkoitetun muovipussiin pakatun tulokkaan. Ei minua kiinnostanut lahjatavaroiden saapuminen vaan se, että koska saan omat pienet lapsukaiseni kotiin. Tänään oli viimein se päivä. Repiessäni vaaleanpunaista muovipussia säpäleiksi hoksottimeni alkavat jyllätä kovaa tahtia, sillä pussista alkaa näkyä valkoisen paidan selkämystä. Revin raivokkaammin ja kun olen valmis, nostan tulokkaat eteisen lattialta. Roikotan heitä ja tuijotan sanomatta sanaakaan. Oloni on hetken tyyni, kunnes jokin sisälläni värähtää ja huudan:
-MUN IRON MAIDEN JA OVERKILLIN PAIDAT TULI!



lauantai 9. marraskuuta 2013

hooded executioner

Heippa!

Viikonloppu on taas startannut ja ajattelin avautumisen sijasta (vaikka sitäkin riittäisi kirjoteltavaksi mielin määrin) ajattelin kirjottaa eilisen ja tän päivän tuunausoperaatioista ja toistaseksi joudutte ''nauttimaan'' kuralaatuisista puhelininstagramkuvista.
Lähetään liikkeelle tuosta ihan ekasta kuvasta, jossa nyt toin vaan esille sen, että yhyy ei meikkiä ja pidennykset teki paluun.

Toinen kuva onkin sitten sisällöltään jo hieman järkevämpi. Ompelin nimittäin KILLSTARin Goat of Mendes mekkoon hupun vanhasta lörähtäneestä H&M:n topista. Ajattelin, että huppu tähän viritelmään olisi mukava ja jos sitten se näyttäisikin supertyhmältä, voin aina ratkoa sen irti sen suurempia damageja mekolle aiheuttamatta. Leikkasin H&M:n topista hihat jne pois ja alareunastasai näppärästi askarreltua ison hieman kolmiomaisen hupun, joka päässä tänään kuljin keskustassa ja ihmiset katto, että mitäs vittua. Anyway. Homma oli superyksinkertanen enkä jaksa siitä selitellä sen enempää.

Tuohon viimeiseen kuvaan kuluukin tovi, että saan jonkin järkevän selityksen sille.
Mulla oli jäänyt teinivuosien ''Gestapo'' nahkatakki nurkkiin pyörimään ja oon jo muutaman vuoden miettinyt, että mitähän siitä sais aikaan. Eilen tartuin tuumasta toimeen ja leikkelin siitä helman irti (takki yltää nyt lantiolle) ja päätin tehdä siitä helmalörpäkkeestä hupun takkiin. Suoritin tän ompelemisen kokonaan käsin, sillä kaksin tai kolminkertasta nahkaa en uskalla tunkea tohon ompelukoneeseeni (kone varmaan syttyis tuleen ja hyppäis iteksee partsilta). Leikkelin helmasta hupun kaavan mallisen osion ja ompelin puhun nätisti kiinni takkiin niin, että sauma jää peittoon takin kauluksen alle. Tää takki tulee oleen täydellinen räntäsadepaskakeleillä ja miksei lumisateessakin. Plus jos hupun kiskoo kokonaan naamalle, mun ei tarvii katella muita ihmisiä tai niiden mun naamaa (haha). Takin helma kaipaa vielä loppusilauksen ja takin selkä jotakin hassunhauskaa patchia mutta muuten se on oikeen kelpo ja valmis pian. Tykkään ite ihan suuresti tosta :)
Tykkään muutenkin tuunailla vaatteita ite, jotta niistä saa hieman persoonallisemman näkösiä ja muutenkin ompeleminen jne. on aina ollut lähellä sydäntä, koska kotona äiti tai sisko ompeli aina jotain. 

Nyt kuitenkin hyvää viikonloppua kaikille! Mie syvennyn tv:n ''ihmeelliseen'' maailmaan.

-Mari

torstai 7. marraskuuta 2013

Kiittämättömyys on idiootin palkka

Oon pohtinut tässä viimeaikoina sellasta asiaa, että ihmiset on nykyään ihan super itsekkäitä ja kiittämättömiä (ei nyt kaikki, mutta jotkut. Kaikki tietää tälläsen ihmisen).

Kuvitellaan tilanne, että joka päivä kulkisit jonkun ihmisen ohi, joka tarvis apua ja joka kerta auttaisit näitä ihmisiä. Tilanne voisi olla, sanotaan vaikka että, pidät ovea auki naapurille (tää tapahtu mulle yks päivä nimittäin). Kuljet kohti kerrostalon alaovea ja huomaat, että naapurisi on lähdössä jonnekin ison matkalaukun kanssa ja päätät pitää hälle ovea auki ja sanoa samalla moi, koska huomasit pari päivää sitten, että kyseinen naapuri muutti samaan kerrokseen kun sinä. Pidät sitä ovea siinä auki (eihän se iso vaiva ole) ja naapuri tulee ulos talosta. Se ei sano ees terve tai kiitos. Siinä vaiheessa mietit, että jahas taas yks näitä tapauksia, joille kiitoksen sanominen on niin pirun vaikeeta. Meet himaan ja tilanne ottaa vähän aivoon, koska samalla viikolla näin on käyny toistekin toisen naapurin kanssa.

Kuvitellaan toinen tilanne. Sulla on kaveri, joka pyytää palveluksia (autokyytejä, auttaan siivoon, muutossa jne.). Oot yleensä se ihminen, joka suostuu näihin pyyntöihin, koska odotat vastapalveluksia edes pienissä asioissa. No heität jälleen kerran tän tyypin muuttokamoja sinne seittemänteen kerrokseen, et saa kiitosta sillä hetkellä, saat lasin hanavettä ja lähet kotiin. Viikon päästä sulle tulee tilanne, että sun tarvis hakee uus kirjahylly kaupasta ja tarvit kantoapua, että saat kaikki osat autoon. Soitat tälle kaverille, mutta vastaus on selkee ''ei koska on kiire''. No ymmärrät, että hällä on nyt parempaa tekemistä ja alat selaan facebookia josko sieltä tulisi joku kaveri mukaan. Huomaat, että samalla hetkellä kaveri on päivittänyt faceen jotakin ''tylsää, mitähän tekis tänään''.

Kuvitellaan kolmas tilanne. Asut ihmisen kanssa, jonka puolesta oot pessyt pyykkiä, siivonnut astioita ja roskia, vaatteita lattialta jne. Auttanut muutamassa asiassa ja et saa kiitosta. Kun kysyt voisko tää ihminen tehdä ite jotakin, se totee ''toi on tollasta haistavittunillittämistä taas''. Kännissä tai darrassa se huutaa sulle, uhkaa lyödä ja oikeestaan haukkuu sua selvinpäin ''liian lihavaks''. Mitä sä teet tässä tilanteessa?
Itse en oo sanonut näistä asiosita mitään. Mä oon ihminen, joka välttelee riitoja ja mulle tulee jollekin raivoomisesta paha mieli. Nyt on tilanne, että ne kamat lojuu edelleen pitkin kämpän lattioita ja mietit sanoako asiasta vai  tehdä asiat sen puolesta ja ainut asia, mitä pystyt kelaan on: ''jos joskus sais ees sen sanan kiitos sen sijaan että saa kuunnella vittuilua, niin kaikki ois ok''


Mikä siinä on nykyään, että se KIITOS on niin saatanan vaikee sana? Mä kiitän ruuan jälkeen, jos joku ojentaa jotain, jos tuntematon pitää mulle ovee auki, joku kehuu mua... Näitä on miljoonia asioita. Jotku vaan tuntuu pitävän itsestäänselvyytenä sitä, että asiat tehdään toisten puolesta, että tuntemattomat auttaa, että sun paskasia kalsareita noukitaan pitkin olohuonetta.
Jos joku kyseisistä henkilöistä sattuu huomaan tän tekstin: Tää ei oo nillitystä vaan jopa mulla tulee mitta joskus täys. Mä teen mieluusti asioita ja autan, mutta haluisin kuulla edes KIITOS sanan ihmisten suusta.


Kiitos sulle, joka luit tän ja toivottavasti oma päiväsi on parempi :)

-Mari

tiistai 5. marraskuuta 2013

Carving a Giant

Heippa!

Tänään mulla on oikeesti ollut tylsä aamu/aamupäivä ja ajattelin nyt kirjotella tänne jotakin siitä, että miten kulutin tunnin elämästäni taas niin hiton järkevään hommaan.
Kaikki varmaan on tietosia siitä, että olin aikanani niin supergootti, että kulmakarvat oli pakko sheivailla veks ja tunkee sitä meikkiä naamaan niin paljon, että äitillä tuli melkeen itku tytärtään katellessa. No tämä on nostalgia postaus liittyen aiheeseen. Sain illalla loistavan ajatuksen, että mitähän tänne blogiin seuraavaksi nurisisi ja aamulla kahvikupposteni jälkeen tartuin meikkisiveltimiin, eyelineriin ja tekotukkaan. Ajattelin lähestyä goottimeikkiä hieman aikuisemmalla kädellä enkä vetää niitä övereitä, joita mulla teininä aikanaan nähtiin.
Mutta taidan antaa kuvien puhua enemmän, kun tän tekstin, koska mua jostain syystä naurattaa, etten näytä näissä iteltäni.
Tässä naama, jossa on jo vaalein meikkivoide naamassa, jota omistan. Näytänpäs noh, pahoinvoivalta.

En mä nyt ihan superidiootilta näytä näissäkään vermeissä, mutta sanotaan näin, että viihdyn omissa nahoissani tällä hetkellä aivan liian hyvin.
Sain itse irti hupia tästä hommasta, koska noh, näytän hassulta omasta mielestäni.
Pidemmittä puheitta pieni sepustus miten meikki on koottu:

Pohja: Grimas - Make-up powder
Grimas - G0 Foundation
Omat findukset eli kulmakarvat peitin meikkivoiteella
Poski''punat'':  Grimas - 785 luomivärillä
Kulmat: Lumene Mineral Eyebrow Pencil - 1, Grey Black
Silmät: Grimas - 001 luomivärillä silmän sisänurkka mustan päälle vedettynä
Grimas - 101, musta
Huulet: MaXfactor - 765 huulipuna, päälle mustaa huoliväriä töpöteltynä

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Oh it will grow

Oon kuullut monilta haukkuja markettiväreistä, shokkiväreistä ja oikeestaan kaikista väreistä sekä kampaamokäynneistä. Mä nyt ajattelin avata salaista informaatioboksiani ja kertoa omista kokemuksistani ja jakaa vinkit, miten saat parhaan mahdollisen värjäystuloksen. Ajattelin ensiksi lähteä liikkeelle shokkiväreistä, joita mun päässä on ollut vuodesta nakki ja kivi asti ja lähteä siitä ihkaensimmäisestä shokkivärjäyksestä liikkeelle.

Mulla oli pitkät mustat hiukset jostain seiska/kasiluokasta lähtien. Sitä ennen ne oli ollut punamustat ja taas blondit ja lopulta palasin mustaan, koska se oli niin goottia niin goottia. Lukiossa leikkasin hiukseni lyhyiksi ihastuttuani tekorastoihin, joita oli todella raivostuttava letittää mun perseelle asti yltävään tukkaan. Sakset käteen ja polkkatukka oli taattu. Jossakin vaiheessa lukion kolmannella kyllästyin totaalisesti mustiin hiuksiini ja tahdoin ylioppilasjuhliin jotakin säväyttävää. Päätin, että nyt sen sitten teen ja vedän pääni pinkiksi (näköjään auringossa myös ihoni)!
Polkkatukka oli kasvanut rastojen alla salaa mittaa noinkin pitkäksi ja vasta nyt tätä kuvaa katsoessani tajuan, että näytin itseasiassa kivalta tolla tukalla.
Nyt kerron onnistumiseni salat tähän kirkkaan pinkkiin ihmeeseen:
1. Mustasta piti päästä eroon ja laitoin tukkaani kuukauden aikana 4värinpoistoa. Sitä jytyintä mitä kaupasta irtosi (onneksi tukka ei irronnut, koska se oli tuohon aikaan vielä hyvässä kunnossa). Kauhulla katselin peilistä sitä keltaoranssia reuhkaa, mutta hetken sen kanssa olin ja elin.
2. Värinpoistokusitukan päälle piti saada lopullinen väritulos.
Ostin Directionsin Cerise väriä, joka oli aluksi tummanpinkki/violettiin taittava. Muutamassa pesussa se haalistui täydelliseen pinkkiin. En silloin käyttänyt mitään laimentajaa värissä, koska ajattelin, että tummempi väri peittä oranssit alueet paremmin ja niin siinä kävi! Väri pysyi kuukausia hyvänä ja lopulta haalistui oranssihtavaan hattarapinkkiin. Hattarapään päälle päätin kokeilla Directionsin Flamingo Pinkiä, mutta se ei tarttunut edes tukkaani, sillä pohja oli liian tumma. Vedin sen päälle taas Ceriset ja näytin jälleen coolilta emotytöltä.
Opetus: Jos haluaa räikeen pinkin tukan, pohja voi olla kellertävä, mutta kaikesta oranssista kannattaa hankkiutua eroon, jos ei kykene elämään hieman tummemmanpinkillä tukalla hetkeä.

Toinen tukkatarina ja opetusohjeinfopläjäys tulee tässä:
Sain aikanaan kehuja paljon mun räikeen sinisestä fledasta ja pidin siitä itsekin superpaljon. Päältä vaaleensininen ja alta musta. Mulla oli tässä välissä taas suoravärillä värjätty tukka mustaksi ja no värinpoistossa suuriosa mustasta lähti pois, mutta pohja jäi kellertäväksi. Sinisen kanssa pohjassa ei saa olla kellertänyyttä, koska muuten lopputulos on vihreään taittava. Taitoin keltasuuden pois hopeashampoolla ja hyvin toimi. Päälle laitoin Atlantic Blueta, latvaan hieman turkoosia. Molempia laimensin hurjalla kädellä, jotta sain niistä vaaleampia.
Tykkään tästä tukasta edelleen, mutta nykyseen tyyliini ei tämä pää istuisi sitten ollenkaan. Se ois sama kun ajaisi polkupyörällä ilman satulaa.
Opetus: Pohjan tulee olla oikeastaan blatina/valkoinen, jotta saa aikaan näinkin siistin sinisen sävyn. Pienikin keltasuus taittaa tätä vihreään. Lopulta vedin tähän päälle turkoosia väriä, koska halusinkin leväpään itselleni enkä ressata vihreydestä.

Tästä My Little Pony päästä en kauheasti höpöttele, sillä opetus on sama kuin edellisessä. Keltasta tosin saa olla hieman enemmän, sillä päähän vedettiin Midnight Bluen ja Atlantic Bluen sekoitus, jolloinka lopputulos oli räikeen sininen. Tää tukka on niin magee, että ihailen tätä vieläkin. Pinkki toteutettu Ceriseä laimentamalla. Pohjana tässä oli täysin platina.

Tää sininen kesti hyvin pesua ja oli oikeesti nätti ja näppärä tukka. Haalistuessa siitä tuli hieman levämäinen, mutta kuitenki nätin pastellisävynen. Tälläsien värien värinpoistot vaatii sen, että tukka on oikeesti hyvässä kunnossa, koska muuten vaan tippuu letti päästä. KYLLÄ se on mahdollista. Latvoja on varmasti useammaltakin shokkivärihullulta rapissut muutamaan otteeseen.

Jatkan tähän nyt vielä yhdellä vaikeimmasta väristä ikinä, jota oon päähäni laittanut. Todella nätin näkönenhän toi on, mutta pohjan täytyi olla TÄYSIN hopeinen/valkoinen. Ei yhden yhtäkään oranssia länttiä tai raitaa. Keltasuutta tosin voi olla kohtuudella, sillä Lilac taittoi hyvin sen pois. Väri haalistui nätin harmaaksi (vink jos joku kaipaa hopeatukkaa). Värin huono puoli oli, että se kesti ehkä kaksi pesua ja sai taas haudutella päätä Fudgen hopeeshampoossa.

Ihana tukka, kaipaan tota välillä, mutta muistan ylläpidon ja se oli niin hanurista kun mikään vaan voi olla. Sopiva kesätukka. Suosittelen ihmisille, joilla on jo suhteellisen vaalea pohja valmiina sekä kärsivällisyyttä pitää väriä yllä. Värit Alpine Green, Directions ja Lilac Directions. Alpine Greenia laimennettu suhteella: 1lusikallinen väriä ja 12hoitoainetta.



Helpon väri saada aikaan, mutta raskasta ylläpitää:
räikeen punanen tukka. Pohja voi olla oranssikeltanenhiemanrusehtava ja lopputulos kestovärillä on täydellinen (kunhan löytää ensin sen oikeen kestovärin, sitä salaisuuttani en kerro!) päälle shokkipunaista ja tadaa. Tällänen tukka on julmetun täydellinen ja varmaan seuraavaks tästä omasta oranssista johonkin tälläisen ja oranssin variaatioon päädynkin, sillä vaalennusta ei tarvita.
Punainen ja oranssi ovat vaikeita värejä ylläpitää, mutta ne saa helposti toteutettua esim mustaan tukkaan. Lopputulos Elumenilla ja Directionsilla ei ole koskaan pettänyt mua ja väri on pysynyt useita pesuja hyvänä.
Viimeisin markettivärioranssi muuten, jota testasin oli Garnier Nutrissen kirkkain oranssi ja se toimi kuin häkä! Yksin parhaimmista tyvikasvun peittäjistä, jota olen tavannut (haha)! PS. Shokkipunaisten hiusten tyvi kannattaa värjätä kestopunaisella ja päälle shokkipunaisella jos tarvis, vältyt värinpoisto-operaatiolta. Samoin vaaleita värejä kannattaa käyttää tyveä vaalentaessa shokkivärin pohjalle mielummin, kun ainaista värinpoistoa, sillä värinpoisto on aina raskas käsittely tukalle!

Ainiin ja kampaajalle mentäessä kannattaa arvioida se oma hius ja lopputulos ja miettiä onko REALISTISTA saada esim mustan tukan latvoista valkosia yhdellä käynnillä. Kannattaa varata myös kampaamo aika paikanpäällä, jolloinka kampaaja näkee hiuksesi jo edeltävästi ja voitte keskustella, mitä tarkkasti haluat ja mikä on mahdollista tosielämässä. Kannattaa ottaa myös monta kuvaa mukaan, joista selviää väri ja sanoa suoraan, että et sitten saatana leikkaa kun sen sentin ja keskeyttää kampaajan työ, jos huomaat 15cm haituvia tippuvan lattialle.

Toivottavasti tästä on jollekin jotakin iloa ja hyötyä, jotta ei tarvitse potea hiuskriisejä ja värjäysvirheitä!


-Mari