keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Ai Mitä Mä Harrastan?

Aamu sarastaa sälekaihtimien välistä ja mietin, että paljonko kello oikeen on, kun mua ei enää väsytä yhtään. Nappaan kännykän käteeni ja totean sen olevan 5:45 ja, että valo, jota luulen auringoksi onkin katulamppu, joka pönöttää ikkunan takana. Painan pääni takas tyynyyn (ensin tosi niistän tuhat kertaa) ja seuraavan kerran herään 9:50, keitän kahvit ja tuijotan kämppiksen koiraa, joka tuijottaa mua. Mietin, että hitto tätä flunssaa, kai tän ajan vois hyödyksi käyttää ja kirjottaa vaikka blogiin.

Tajusin tässä tänään räkäpäissäni (eli olen kipeä, en humalassa. Flunssa senkun jatkuu ja kaikki tuntuu niin kauheelta), että en ole varmaan koskaan kirjoittanut blogiini harrastuksista. Monet nyt varmaankin arvanneet, että harrastuksiin kuuluu amatöörimäinen kameran kanssa vauhkoilu, mutta harrastan mä muutakin, tosin en mitään supermielenkiintosta varmaankaan monien mielestä, mutta kerrotaan silti.

Mainitaan nyt ainakin harrastukseksi ensin se valokuvaaminen. Käytän puolijärkkäriä siihen touhuun tai sitten filmikamerajärkkäriä. Digikamerana toimii siis Fujifilm Finepix S4200 (jos en nyt ihan puhu liirumlaarumia ja muisti heitä pahasti). Tällä hetkellä kyseinen kamera ajaa tehtävänsä hyvin enkä kaipaa enempää. Ainut miinus on se, että kamera toimii paristoilla ja niitä paristoja tää syö 4 kerralla sekä tietysti aika nopeesti niistä virta loppuu. Seuraava hankinta onkin sitten joku ihan kunnon rotisko ja ei enää ikinä paristoilla toimivaa kameraa, vaikka sitä ajattelis säästävänsä siinä rahaa!
Nyt en ole ehtinyt käydä kuvaan talvimaisemia ja se harmittaa. Ajattelin, että jos viikonloppuna räkätauti helpottaa, niin lähden kameran kanssa reippailemaan pakkaseen.
Valokuvauksen saralla mua kiinnostas kuvata myös ihmisiä. En oo oikein koskaan ko. hommaa kokeillut paitsi joskus teininä silloisen poikaystäväni kanssa napsin hänestä truescandicgaymetal kuvia. Vapaaehtoset malleilijat voi huudella, jos kehtoovat! Kuvien laadun suhteen en takaa mittään...

Valokuvaamisen lisäksi mun harrastuksiin  kuuluu armotonta lukemista. Luen vuodessa varmaan sen verran kirjoja, kun suuri osa kavereista on lukenu koko elämänsä aikana, heh. Lukemisen myötä joskus nuorempana syttyi myös palava innostus kirjottaa itse esim. runoja, proosaa ja novelleja. Nykyään olen ahertanut salaisen projektini parissa, joka on suhteellisen perus fantasiakirjallisuutta, jossa on lohikärmeksiä ja epäuljaita ritareita. Päitä tippuu ja porukkaa kuolee, mutta vahvin selviää lopulta (ainakin tällä hetkellä ajattelen niin, mutta joskus vihapäissään murhanhimo omia hahmoja kohtaan on liian suurta.) Saa nähä mitä tästä tulee!
Joitakin tekstejäni julkaisen harvakseltaan toiseen blogiini: Runosydän ja niitä saa rauhassa käydä kauhistelemassa, ihastelemassa ja antamassa kritiikkiä! Mistään en pahastu!

Kolmantena harrastuksena on varmaan pelaaminen erinäisillä konsoleilla sekä lautapelit. Oon mätkiny kipeenä niin paljon kasibittistä, että mun sormet on melkeen verillä. Noi ohjaimet on superepämukavat, mutta pakko aina silti lähtee leikkiin teinininjakilpikonnaa tai italialaista putkimiestä.
PS2 ja PS1 pelejä tulee myös pelattua paljon. Alotin Final Fantasy X:n alusta ja oon taas koukuttunut täysin.
Lautapelirakkaus siirtyi kämppiksestä muhun. Oon aina tykännyt pelata lautapelejä, mutta kämppiksen ja hänen kaverinsa kautta on tullut tutustuttua mitä ihmeellisimpiin peleihin ja maailmoihin!
Kuvassa aivan superhauska peli nimeltä Gloom, jossa ideana on listiä sun oma perhe, kun niillä menee tarpeeks paskasti. Kannattaa kokeilla!
Ps. Kuvassa myös Jege. Kattokaa näitä meidän hienoja yhteiskuvia, ei saatana. 

Jos vielä joku harrastus pitäisi mainita niin varmaan metsässä hengailu ja ulkoilmassa rauhottuminen. Kaiken kaupungin melskeen ja vitutuksen keskellä on välillä vaan pakko painella ees Alban rantaan tai yliopiston metsään hetkeks kököttään ja miettimään asioita. Jyväskylän keskustassa ulkoilumahdollisuudet on oikeesti aika huikeet ja täältä löytyy kaikkee asfaltoidusta lenkkipolusta aina sinne sysimetsään asti! Tykkään todella, todella paljon.

Keikkoja en pidä harrastuksena vaan se on se mun elämän viihdepuoli. Jotkut käy Jonneloissa vetämässä pään täys, ite käyn keikoilla. Enkä tosiaan tuomitse tuota toistakaan vaihtoehtoa, kaikki olkoot onnellisia ja tehkööt mitä tykkäävät ^^

-Mari

3 kommenttia:

  1. Mää voin lähtee joku kerta sun harjotusmalliks :D Vedän kaikki pinkit rytkyt kerralla niskaan ja meen keskelle Jyväsjärveä poseeraa, kuvaaja menee paniikkiin kontrastista.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sit näytät vaan kasalta pinkkiä lunta. Lumiukko! Homoukko tms...

      Poista

Jätähän kommentti! Se piristää päivääni :)