torstai 30. tammikuuta 2014

Opiskelijaelämä on aina köyhää

Vai onko?
Oon ite miettinyt, että oonhan mä oikeesti ihan PA 24/7, mutta mitä tästä kaikesta jää käteen? Ainakin elämyksiä ja toivo siitä, että joskus saa hyvän duunin ja kohtuullista palkkaa. Nyt on pakko mainita, että olin melkosesti tekemättä mitään koko syksyn ja en kestäny sitä toimettomuutta. Mua masensi koko ajan ja tuntu, ettei koskaan tapahdu mitään ja että elämällä ei oo mitään suuntaa. Keväällä alotin opinnot ja mieli on noussut aika huikeesti, kun tietää, että jostakin saa aina kuukaudessa tietyn summan rahaa ja tieto siitä, että tekee loppuelämästään (toivottavasti) helpompaa on se syy, mikä saa raahautuun kouluun useimpina aamuina.
Miksi sitten moni valittaa, että opiskelijana on nuivaa syödä nuudelia ja ei voi koskaan tehdä mitään?
Koska se on aika olennaista arkea. 400eugenii kuussa ei lämmitä hirveesti taskussa, mutta ainahan voi käyttää ensisijaista etuutta eli nostaa lainaa tai vaikka mennä duuniin. Ite pärjään kohtuullisesti jo tolla 700e kuussa ja oonkin ihmetellyt monien mussutusta siitä, että tekee tiukkaa tekee tiukkaa ja yleensä ne ihmiset käy vielä töissä...
Sain jonkinlaisen aivopierun, että ehkä tää kaikki johtuu täysin kulutustottumuksista. Ite en miellä, että matkustelu, jatkuva shoppailu tai ryyppääminen kuuluu siihen, mitä opiskelijabudjetilla pitäs saada. Mun mielestä siihen budjettiin kuuluu ruoka, vuokra, laskut ja muutama kalja jos nyt niitä tahtoo. Oon karu tän näkemykseni kanssa ja tiedän sen, mutta näin mä vaan ajattelen.


Mun mielestä toi mun eilinen tilapäivitys tiivistää, että mihin ite oon tottunut tyytymään pienitulosena ja miten pienet asiat voi tehä niin pirun onnelliseks. Olin myös ihan onneni äärirajoilla, koska sain miehekkeeltä Arla Natura juustoo eräs päivä sellasen ison kimpaleen ns. ''lahjaks''. Tyydyn vähään ja en enää oikein edes shoppaile tai tuhlaa rahaa miten sattuu. Välillä tykkään tietysti käydä ulkona syömässä tai muuta tällästä luksusta, mutta se on välillä ja sillonkin hinta ratkasee hyvin paljon, että mitä sitä syödään vai tekiskö kotona samalla rahalla parempaa safkaa.

Joskus suututtaa todella, että raha määrää kaiken ja raha-asiat on sellasia, mitkä saa mut ihan hermoraunioks, mutta elättelen toivoo, että jonakin päivänä ei enää tarvi miettiä otatko Valion vai Arlan maitoo tai voitko sotaa tonnikalaa vai ostatko vaan leipää. Ehkä joskus tosiaan asiat helpottuu. Siihen asti on vaan pärjättävä. Nyt jatkan kylmän maksalaatikon syömistä suoraan laatikosta ja nautin jokaisesta haarukallisesta.

-Mari

9 kommenttia:

  1. Newsflash - kaikki on kalliimpaa pk-seudulla, niin ruoka kuin vuokrat ja ulkona käyminen, siksi varmasti monet valittelevat etenkin täällä päin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AA! Katos kummaa!
      Elän täällä korvessa niin mistäpä minä tollasia tiedän...

      Poista
  2. Oon monesti miettinyt että sitten kun valmistuu ja toivottavasti pääsee töihin, niin meneekö kauan että ns. uskaltaa käyttää sitä rahaa laskematta jokaista penniä vai hullaantuuko rahamäärästä niin että levittelee kuukauden palkan viikossa sileeks. Jotenkin tässä monta vuotta opiskelleena aivot on tottunu siihen tarjousten perässä juoksemiseen ja kilohintojen vertailuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oon miettinyt kans et kosahtaaks sit ihan täysin taas materiaalihulluuteen vai jatkaako sentinvenyttelyä :D

      Poista
    2. Itse valmistuin tuossa kesällä AMK:sta ja sain syksyllä oman alan töitä. Palkka ei ole huikea, mutta sentään liiton vaatima vähimmäispalkka, moni ei suostunut maksamaan sitäkään. Elän edelleen lähes opiskelijabudjetilla ja ylijäämän laitan säästöön. Opiskelussa kun tottui köyhäilemään, ei tunne luopuneensa mistään. :D Se on hyvä opiskellessa tottua, niin säästäminen on helpompaa! Toisaalta ei enää kuitenkaan ole sitä stressiä, että loppuuko rahat oikeasti kesken.

      Pahoittelut anonyymiydestä, mutta eipä ole tunnuksia :(

      Poista
    3. Anomuumius ei haittaa, koska kommentti oli fiksu! ^^

      Joo oon miettinyt kans, että se säästäminen on varmaan sitten hieman helpompaa, kun on tottunut jo oleen köyhä. Ei tuu sitten sitä hävityksenkauhistusta, että miten mä voin elää jos laitan 100e säästöön kuussa oumaigaad.
      Tosin veikkaan, että repeen liitoksistani, jos saan edes kesätöitä ja ostan kaiken mitä on pitänyt jo pitkään hankkia, köh...

      Poista
  3. Joo kuten tuol sanottiinkin niin PK seudulla eläminen on aika kovaa.. Asuin/opiskelin siel 10kk asunto oli kalliosta 9neliön huone 3 muun likan kans ja 730e/kk oli vuokra johon kyl sisälty kyl sit vesi, sähkö,netti. Siin meni mun myöhemmän (lue nykyisen opiskelija elämäni) säästöt kevyesti. seuraavassa kämpässä se 300e vuokra ei tunnu missään kun jää se 100e käteen kuussa enkä nosta opintolainaa. Mulle kyllä matkustelu on opiskelun ohella ollut se pelastus, mitä on päässyt tekeen, siinä missä siulke tuo kalapuikko ateria <3 Ahh ikävä kalapuikkoja! Vie aikaa säästää muutama kuu rahoja mutta kun lennot+ yöpyminen 4 päivää jossain maksaa sen 50-100e nii ei voi kyl sanoo enää nykyään, että raha olis este matkustamiselle. Joitakin vuosii sit nii Ryanair lennätti miut ja kaverin lontooseen 4 päivää vaivasella 25e/henkilö round trip ja hostelli oli 3 yötä 15 puntaa/yö. Muutama kuu kaverin kans säästettiin ja saatiin kelpo reissu hyvällä helpolla budjetilla. Mutta niin kyllä sitä makaroonia, hernemaissipapikaa sekä kotitekosta leipää vedettiinkin sit reissun jälkeen ihan jonnin verran xD Mutta se on et mistä kukakin haluu napsasta rahaa ja mihinkin. Nyt täällä Espanjassa asuessa nii tää opintotuki tuntuu ihan yliruhtinaalliselta kun vuokrat on siellä satasesta pariin max ja tilaa kämpässä 100 neliöö ja muutenkin tän maan hinnat on suomeen verrattuna todella todella edullisia. Pystyy taas syömäänkin normaalisti kaikenlaista eikä tarvii koko ajan laskee et mistä nipsasee pois et riittää. Lisäks matkustelu täältä ainakin on niin paljon helpompaa kun suomesta viimesen viikon aikana käynyt pika visiitillä Pariisissa ja eilen tuli Roomasta takas. Kyse on töysin siitä miten jokainen budjetoi ja mihinkin :) Ja no ite tien et kun työelämään tupsahtaa nii ei todellakaan oo aikaa sit enää mennä ja lähtee randomisti vaan maailmaa katseleen. Nyt ens kesää varten säästelen reilaus reissua varten, tuun pois täältä etelästä pohjoseen junalla :D Saa nähdä miten käy on tässä onneks viel muutama kuu aikaa säästää ennen sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oon miettinyt matkustelussa vaihtoon lähtöä. Sais tapettua kaks kärpästä yhdellä iskulla ja oon tullut lopputulokseen, että joskus valmistuttuani pyrin ulkomaille töihin ja saa nähä jäänkö sille tielle.
      Suomi ei millään tavalla kiehdo mua maana kaikkine byrokratioineen ja muun mukavan takia.

      Ja se on totta, että kyse on siitä mihin rahaa laittaa ja miten sen tahtoo käyttää. Pk seudulla on tosiaan kallista, mutta ei paljon muuallakaan opiskelijakaupungeissa enää kovin halpaa esim. asua oo. Vuokrakämpät on törkeen hintasia varsinkin jos asuu yksin.

      Poista
    2. ¨Voin tuplavaihtarina sanoo et lähde vaihtoon!! :))) Mun elämän kaks parasta vuotta ikinä tähän mennessä. Ja joo, mie ilmoittaudun kans tähän -en-jää-asumaan-suomeen-kunhan-valmistun- ryhmään ;D

      Poista

Jätähän kommentti! Se piristää päivääni :)