sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Little darling, it's been a long cold lonely winter

En ajatellut hirveästi höpötellä menemään vaan lähinnä tiivistää lauantainaamani tähän postaukseen. Olen laiska nykyään meikkaamaan mitenkään superupeesti, mutta olen huomannut  miten esimerkiksi smokey eyes (sumusilmät, lol) meikin saa tehtyä pienellä vaivalla ja nopeasti.
Ennen kun paljastan suurta salaisuuttani laitan ensin kuvan lauantain meikistäni tähän, jotta saadaan jotakin selkoa asiaan, että mistäkäs tässä nyt on kyse.

Täysin nude-sävyillä tehty meikki, johon meni aikaa varmaan muutama minuutti. Salaisuus niinkin lyhyeen aikaan on se, että tein meikin täysin ilman siveltimiä (tietysti kulmakarvat on tehty siveltimen kanssa). Olen jostakin syystä alkanut kiintymään sormimeikkaamiseen (hitto miten tyhmä sana), sillä häivytykset saa tehtyä paremmin, värien liukuvuutta on helpompi kontrolloida ja lopputuloksesta tulee mukavan pehmeä. Pitänee testata samaa niksiä hieman kirkkaampien sekä tummien värien kanssa ja katsoa onnistuuko sormimeikkaaminen niiden kanssa yhtä helposti.
Osaako muuten joku kertoa mulle, että miksi tämä Blogger tappaa kuvien värit ihan täysin ja laadun myös. Värit ovat jotenkin todella puhkipalaineita, kun lataa kuvat postausta kirjoittaessa ja kuvista tulee rakeisia. Alkaa ottaa hermoon kyseinen asia nimittäin pikkuhiljaa.
Ps. Ulkona alkaa olla oikeesti täydelliset rotsikelit, kun ei näy pakkasta enää muuta kun öisin. JIIHAA! Kyllä se kevät sieltä vielä tulee. :)

-Mari

1 kommentti:

  1. Joo mulla oli sama ongelam kunnes tajusin että mun "google + account" jota en ollut ikinä luonut oli itsekseen mennyt päälle ja siellä jossain asetuksissa oli "kuvanparannus" kohta jossa oli ruksi. Ruksin poiston jälkeen sain kuvai sellaisina kun halusin. No jos tämä ei kuitenkaan Toimi syystä X tai Y niin se et lisää jonkun kuvapalvelun tai sivuston kautta kuvat. Itse käytän photobuckettia.

    VastaaPoista

Jätähän kommentti! Se piristää päivääni :)