perjantai 27. maaliskuuta 2015

Päivän meikki #7

Yksinkertaista meikkiä asuntonäyttöihin. Pitkän sairastelun jälkeen on aina mukava nähdä taas itsensä ihmisen näköisenä.
Hieman surkeat kännykkäkuvat joutuvat nyt kelpaamaan. Täällä on aurinko taas kadonnut jonnekin hanuriin, joten luonnonvalolla ei paljon riemuita. Ulkona on tasapaksun harmaata, mutta kaippa näistä kuvista selvää saa. Ainiin ja hiuksille kävi ''hups''. Jatkoin tuota vaaleaa hieman tyveä kohti raitoina, jotta oma väri sulautuu jatkossa hieman tuohon värjättyyn osioon, oon ite todella tyytyväinen. Sävytystä vaalea vielä kaipaa, mutta muuten ihan hyvillä mennään.

-Mari

Kolminaisuuskynnet

Kolmea eri lakkaa eri kynsissä. Kuvissa kynnet ovat ehtineet nähdä jo elämää, mutta ei välitetä siitä. En en osannut päättää haluanko pastellia, mattamustaa vai glitteriä, joten miksi ei ottaa kaikkea!

torstai 26. maaliskuuta 2015

Ikuisuuden Kestävä Tauti

Mä en kestä. Oon nyt ollut kohta 2viikkoa kipee. Ensin iski joku mahatauti ja sen jälkeen kuumeilua. Eniten ärsytti, että kuume ei koskaan noussut korkeaksi vaan sellasta 37-38 sahausta koko ajan. Alkoi hetkittäin tuntua, että on terve ja sitten taas maattiin sängyssä buranan kaverina. Tiistaina selvisin kouluun tai oli pakko. Lähettiin käymään Rauman satamassa ja ajattelin, etten tahdo missata retkeä. 13tuntia tien päällä teki kyllä kepposensa, nimittäin keskiviikkona olikin taas olo, kuin trukin alle jääneellä pesukarhulla. Viime yö meni kummallisessa yökötyksen pidättelyssä ja niistäessä. Tänään on muuten ok olo, kuume kaikonnut, ei okseta, mutta aamulla yöllinen valvominen oli ottanut veronsa. Toivon, että oon viimein terve, jotta pääsisi tännekin taas postailemaan fiksuja juttuja. Tän taudin takia mun naamaa ei ole instasssa tai täällä näknyt toviin. Oikeestaan koko naaman kattominen on ärsyttänyt hetkittäin. Tosin näin pitkä aika meikkaamatta on tuonut omat ilonsa, mun iho on hyvässä kunnossa, vaikkakin nenän ympäriltä kuiva. :'D

Josko kipeily riittäisi ja pääsisi elävien kirjoihin.  Asuntonäyttöihin pitäisi päästä, koska muuttohan on tosiaan edessä tänä keväänä vuokrasopimuksen päättyessä. Saatan joutua hylkäämään DDR:n ja palaamaan sivistyksen pariin. Ristin kuitenkin kaikki raajani toivoen, että tästä tai muista Ylioppilaskylän taloista vapautuisi vuoden vuokrapesti, koska oon kotiutunut Kortepohjaan aivan liian hyvin.

Parempien postausten merkeissä palaan pian asiaan ja toteutan sen korostusvarjostuspalettipostauksen, että miten sitä käytän.

-Mari

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Valoja ja Varjoja

Tikusta asiaa niin sanotusti. Tahdoin nimittäin höpistä enemmän ebaylöydöksestäni, jota käytän korostuksiin, varjostuksiin ja esim. tummien silmänalusten peittämiseen. Muutaman euron paletti, joka muutti elämäni täysin. Tuntuu, että olisin käynyt kauneusleukkauksessa, joka maksoi muutaman euron, kun sotken naamaani tämän paletin väreillä.
Ostin tämän paletin muistaakseni viime vuoden lopulla ja siihen asti olin käyttänyt vain puuterimaisia korostus- ja varjostustarvikkeita. Nyt en voisi enää kuvitella tekeväni niin, sillä tämä paletti on mulla oikeesti joka päivä käytössä. En sinänsä tiedä, mitä virkaa tällä paletilla on oikeasti, mutta kerron mihin tarkoituksiin itse käytän tätä. Kaikki napit ovat vahamaisia tuotteita. Tein tästä nopeet swatchit, jotta näkee vähän miltä sävyt näyttää iholla.
Kaikki sävyt eivät erotu kunnolla tästä kuvasta, mutta mennään silti asiaan. Ajattelin tosiaan käydä nopeasti läpi mitä sävyä käytän mihin ja tekeekö näin laajalla skaalalla mitään arkikäytössä.
Koska kaikki tuotteet ovat vahamaisia käytän näitä mm. kulmilla tai kulmien muotoiluun välillä. Tuo tumma on hyvä väri siiehn ,jos haluaa trendikkäät ombrekulmat, jotka on todella in tänä keväänä, koska tumman värin rinnalle löytyy sopivia sävyjä varsinkin punapäälle. Tykkään, että kulmat mätsää hiuksiin, joten käytän toisiksitumminta tai tuota vähän vaaleampaa kulmakarvan alkuun ja häivytän loppuosan tummaa kohti väriä. Lopputulos on luonnollinen ja kestävä. Näillä on todella helppo saada skarpit kulmakarvat. Keskiruskeat sävyt sopii hyvin varjostuksiin mun kalpeilla kasvoilla ja helmiäisen valkonen mm. poskipäille ja kulmaluulle, sekä tuo  vaalein sävy, joka ei kuvassa niinkään erotu, käy näppärästi silmien alle punertavahkon pigmenttinsä ansiosta. En tietenkään tee joka päivä kaikkia varjostuksia ja korostuksia, mutta joskus kun on aikaa, tällä paletilla on mukava pelleillä ja muuttaa kasvojen muotoa.
Tässä kuvassa noi vaaleammat sävyt erottuu vähän, mutta kuten huomaa, ne on hyvin lähellä mun oman ihon sävyä. Tästä hyvästä maastoutumisesta johtuen tykkään käyttää näitä juurikin pienten virheiden peittoon. Toinen vaalea sävy on kellertävä ja kaksi tuollaista pinkihtävämpää. En enää osaisi elää tällästä monikäyttöpalettia. 

Käytän paletin neutraaleimpia sävyjä myös luomivärin pohjustukseen vetämällä pohjalle ensin meikkivoiteen, tämän päälle elfin kuivahtavan pohjustusaineen (jonka pintatuntumasta en itse innostunut) ja sitten tätä ihan himpusti pohjan päälle. Vahamaiseen pintaan tarttuu helpommin väri, pigmentti erottuu ja luomivärit kestää koko päivän liikahtamattakaan paikaltaan. 

Aikaisemmin en juurikaan leikitellyt valoilla ja varjoilla kasvoillani sen suuremmin, joskus käytin poskipunaa ja joskus kulmaluulle hivelin jotain epämääräistä helmiäistä. Tämän paletin hankkiminen on ollut paras päätökseni, sillä olen oppinut korostamaan kasvojani oikein ja ymmärtänyt valon ja varjon merkityksen. Ei enää pallopäänäkymää peilistä vaan jopa fiksun näköinen, muttei liian meikattu lopputulos. Suosittelen kaikkia tsekkaileen ebaysta tätä palettia, sillä tällä on hyvä päästä alkuun valovarjoleikin kanssa, kun hinta ei kirpaise koko lompakon sisältöä. Opettelun jälkeen tulen varmasti kokeilemaan hieman laadukkaampiakin tuotteita, sillä nyt niitä ei mene ''hukkaan'' opettelun ohessa.

-Mari

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Loistodiilit

Koska saarnasin teille kokonaisen postauksen ostoksista, jotka on olleet ihan hanurista ja mua ketuttaa, että oon upottanut sellaseen shaibaan rahaa, niin ajattelin nyt kertoa teille tuotteista, joihin oon rakastunut ensimmäisellä käyttökerralla! Seuraava teksti koskee siis loistodiilejä eli hutiostosten vastakohtia. Kaikki tuotteet on sellasia, joita käytän melkein joka ikinen päivä ja käyttäisin varmaan yölläkin, mikäli se olisi turvallista.

Hiukset




Color Maskit on paras keksintö sitten kuurakettien. Tosin Color Maskien käyttö on huomattavasti turvallisempaa kuin kuuraketilla matkaaminen. En edes muista, koska olisin ollut kuukauttakaan ilman jonkin väristä Color Maskia. Pohdin pitkään ostanko sitä samaa kirkkaanoranssia maskia kuin aina ennenkin vai kokeilenko jotakin uutta. Sokkarilta hamuilin käpäliini nämä kaksi sävyä, joista sekoittelen kinkeritukalleni sopivan sävyn. Näillä ei saa aikaan liian kirkkaan oranssia, mutta se kamala vihreys peittyi kuitenkin. Tykkään kovasti myös siitä, että KC on laajentanut värien kirjoa tämän tuotteen saralla. Nyt jokaiselle löytyy varmasti jotakin ja kaikenlisäksi nämä ei myöskään ole ihan niin kalliita, kuin kuulennot. 
Doven perus markettihoitoaine on ollut pelastus rahapulassa, kun tukka huutaa rakennepaikkausta ja kosteutta. En voisi enää elää ilman tätä tuotetta. Halpaa kun saippua ja toimii kuin häkä, sanoisi polynimurikauppias (ehkä hieman epäilyttävä sellanen).
Tankleteeserit näin suomalaisittain. Tuosta ylemmästä en höpöttele sen enempää, sillä se on täällä ennenkin esiintynyt, mutta tämä upea kuvioitu otus on uusi tulokas. Tilattiin Sergeillekin ihan oma feikkitankleri, kun todettiin tämä hyväksi. Piikit ovat hieman kovemmat, kuin alkuperäisessä, mutta tolla hinnalla toi on todella hyvä harjutin. Hintaa tällä oli siis huikeat 1$ posteineen. Kelpaa mulle ainakin ja on mukavaa, kun toi pysyy jopa kädessä. Tota mötikkää tulee tahattomasti aina viskottua pitkin permantoa, kun siitä ei saa otetta.
Tässä kuvassa nyt yksi tuote ei ole hiustuote, mutta sopi tähän kuvaan parhaiten. Eli siis vasemmalta oikealle liikutaan tässä selostuksessa.
Cutrin BIO+ seerumi on auttanut mua mun ärsyttävän ja välillä hyvinkin kivuliaan psoriasispääni kanssa. Mun hiuspohja kutisee talvella välillä niin paljon, että raavin sen unissani ihan verille, not nice. Mulle kertyy hiuspohjaan siis sellasta rasvaista hilsettä. Tää tuote on auttanut pitämään kutinan kurissa ja jopa, joko plasebona tai oikeesti, vähentänyt sen hilseen määrää.
Klippoteeketin Argain Oil hiusöljy. Uskon, että tää on enempikin ''argain'' oil, mutta ihan sama mulle. Tästä on muodostunut uusi lemppari kookosöljyn rinnalle päivittäisessä hiustenhoidossa. Tää jättää hiukset ilmaviksi, mutta lisää silti kiiltoa ja estää niitä takkuuntumasta. Sopii täydellisesti luonnonkäkkäriin hiuksiin, koska tää ei latista tukkaa ja antaa samalla kosteutta. Jokainen luonnonkiharat omaava tietää sen tunteen, kun niskahiukset on ihan takussa, koska kaulaliina. Tää tuote on auttanut pääsemään yli tosta kammottavasta niskarastottumisesta. En voisi elää ilman tätä tuotetta enää. Tuotetta löytyy ainakin Jyväskylän Sokkarilta ja hinta on tällä ~9€ eli ei kovin kallista tavaraa edes. Pieni purkki riittää myös hyvin kauan.
Ehkä eniten glamouria sisältävin tuotteeni tässä postauksessa, jos yhen dollarin hiusharjaa ei lasketa. Rainbown kuivashampoo. Halpaa ja hyvää, toimii hemmetin hyvin tarkoitukseensa ja boonusta se, ettei kaasu katoa ennen tuotteen loppumista. Yhdessä kuivashampoossa oli tämä ongelma ja mulla meni hermot, kun kahden käyttökerran jälkeen pullosta ei tullut enää mitään ulos, vaikka tuotetta oli jäljellä vielä kilo kaupalla. Tässä tuotteessa ei tota ongelmaa ole ollut ja mikä parasta, tätä saa jopa meidän lähi Salesta.
Lumenen silmämeikin poistoaine. En tiedä onko tämän pakkaus muuttunut, mutta pakko metsästää tätä jostain lisää, sillä tämä ei kirvellyt silmiä ollenkaan ja jopa veden kestävä meikki lähti lätkimään helposti, vaikkei tällä edes niin pitäisi käydä. Hintaa en osaa sanoa, koska löysin tän Cittarista alelaarista, ois pitänyt hamstrata, jos olis ollut fiksu.

Meikit

Meikkipaletit, joita käytän päivittäin. Vasemmalla ylänurkassa näette eBayn ihmeen. Paletilla hintaa noin 1,50€ ja laatua sata kertaa hintaansa nähden enemmän. Noi on tollasia geelimäisiä korostus, varjostus, peitto yms. aineita. Käytän näitä myös luomivärin pohjustuksessa elfin luomivärin pohjustusaineen kanssa, sillä näillä saa aikaan kivan nahkeen pinnan, jolla kirkkaat värit pysyy koko päivän. Eräässä postauksessa nähdyt alaluomen rajaukset oli pohjustettu tällä ja meikki kesti koko päivän.
Kaksi muuta palettia ovat alkuperäisten NUDE -palettien dupeja. En enää osaisi olla päivääkään ilman näitä, koska näistä löytyy kaikki arkimeikin aarteet. Kulmavärit, poskipunaksi sopivat sävyt etc. kaikki samassa paketissa. Näidenkin hinta on ihan armottoman naurettava. Paletit pääsee ostamaan tästä.

Tähän kuvaan tiivistetty lempi tuotteet, jotka pakattu outoihin putkiloihin, heh.
Miss Manga ripsari on ollut pitkään suoskkini. Sain ensimmäisen kappaleen, kun testasin Lorealin hiusvärejä ja koukutuin heti. Tällä ei saa aikaan paakkuripsiä tai varmaan saa, jos levittää kaksataa kerrosta ripsaria, mutta tää antaa volyymia ja pituutta. Täydellinen mun ripsille, en vois kuvitella enää käyttäväni muuta räpsyväriä.
Elfin kulmakarvageeli. Tässtä ei kannata hirveesti satuilla, hoitaa hommansa ja on halpaa. Tosin tää alkaa olla mulla niin lopussa, että pitäis tilata pretty.fi:stä lisää. En vaan ole saanut vielä aikaiseksi ja ajattelin, että tilaan sit samalla varmaan jonkun Sleekin uuden paletin, kun saan päätettyä vaan, että minkä.
Huulilakat. Nää on todettu kestäviksi tai siis oikeesti, näiden kanssa voi syödä mitä vaan ja meikki pysyy menossa mukana koko päivän. Huulilakat kestää myös alkoholin juomista, mikä on aina plussaa, sillä jotkut punat huuhtoutuu kaljan mukana jonnekin tuoppiin ja sen tajuaa vasta, kun käy vilaseen itteensä peilistä loppuillasta. Näihin voi luottaa ja hinnat on ihan superhalvat. Huulilakkoja myy mm. Born Pretty Store.
Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä kuvassa esittäytyy elfin luomivärin pohjustusaine. Tykkäsin tästä muuten, mutta toivoisin hieman nahkeampaa pintaa pohjustukselta, sillä tän päälle ei tartu kaikki hailakoimmat sävyt. Hyvä luomen puuterointi hoitaa melkeen saman, mutta oon keksinyt tällekin käyttötavan, kuten ylempänä jo lukikin.
Nämäkään ei ihan tarkalleen meikkejä ole, mutta sisältyvät nyt tähän kategoriaan, kun nän läheltä leikkaavat aihetta. 3 käytetyintä sivellintä, joista kaksi on KICKSistä ja yksi ihan perus GinaTricon luomiväri/häivytyssivellin. Kaikki todella laadukkaita ja kestänyt jatkuvaa pesua ja käyttöä. En voisi ylistää näitä liikaa. Hopeiset ovat siis KICKSin siveltimet ja tuo kokomusta Ginasta. En juuri huomaa näiden laadussa eroa ja siksi tuo Ginan sivellin onkin tässä mukana. Halpa ja laadukas sekä juuri sopivan kokonen mun silmille. Usein häivytyssiveltimet on sellasia nyrkin kokosia möllyköitä, joilla saa aikaan lähinnä pandameikin, mutta tämä on palvelleet enemmän kuin hyvin. 

Tässä koko kavalkaadi lempparituotteitani. Löytyykö joukosta joitakin omia suosikkeja?

-Mari

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Internetissä ihmetyttää

1. Ihmiset, jotka tulevat kertomaan, että blogin tai Youtube -videoiden laatu on laskenut ja nyt on pakko unsubaa. 
Mä oon jo pidempään miettinyt, että miten tämän pitäisi liikuttaa vloggaajaa tai bloggaajaa. Pitäisikö omaa harrastusta muuttaa sen suuntaan. että miellyttää yhtä herneet pönttöönsä vetänyttä ihmistä, vaikkei itse kiinnostaisi yhtään. Mitä tolla informaatiolla pitäisi ylipäätään tehdä? Mä sain tämän blogin aloitettuani paljon kommentteja asian tiimoilta ja tässä niistä osa (yllättävää, että kaikki näistä olivat anonyymeilta):
''En halua enää seuraa sun blogia, kun et oo gootti. Ei enää mitää mielenkiintosta, kun susta tuli noin tylsä tavis'' En tiedä olisiko mun pitänyt jatkaa pukeutumista ja elämää gootti vain miellyttääkseni muita ihmisiä tai jotain täysin randomeja lukijoita.
''Sun tekstit menee aina vaan huonommaksi ja perus bloggaamiseksi, ei kiinnosta jotkut tuotteet tai sun kuulumiset. Kaipaan rastojas''
''Taas yksi tusinablogi, miksi menit muuttumaan''
Lista olisi varmaan loputon, jos julkaisisin jokaisen kommentin, jota asian tiimoilta on satanut. En ymmärrä, miten joku voi pahoittaa mielensä siitä faktasta, että mä nyt vaan kasvoin ulos goottityylistä. Mulla on mukavaa tälläsenä perustylsänä, joten ei mahda mitään.
Eniten mua mietityttää nää kommentit isompien ja suositumpien tubettajien tai bloggaajien kommenttiosiossa. Olet yksi miljoonasta, voit vaan peruuttaa videoiden tilauksen ilman siitä ilmoittamistakin, ilmoitus tuskin hetkauttaa  bloggaajaa/vloggaajaa mihinkään suuntaan.

2. Ilkeät anonyymikommentit, jotka on selkeästi joltakin tutulta, mutta tutulla ei ole ballzzeja sanoa suoraan omalla nimellä. 
Nämä kommentit sisältävät usein asioita, jotka jollakin tapaa oikeesti viittaa esimerkiksi bloggaajan omaan elämään, mutta niistä ei mainita täysin suoraan. Sanotaan vaikka, että Marja-Kaisa on päivittänyt blogiinsa ostaneen uudet housut. Ensimmäinen kommentti, joka blogiin pamahtaa on seuraavan kaltainen: ''Pyysit äitiltäs just rahaa ruokaan ja nyt ostit housut. Pitäsköhän sun alkaa järkkää elämääs vähän jo näin aikuisiällä.'' Itse en koskaan julkaise kyseisen kaltaisia kommentteja, koska mä oikeastaan tiedän kuka kumma tämänkaltainen kommentoija on mun blogissa, terveisiä vaan sinne! Mä en vaan ymmärrä, miksei asioista voi sitten keskustella kaverin kanssa muualla, kun blogin kommenttiosiossa anonyymina. Se olis paljon aikuisempaa ja antaisi kommentoijastakin fiksumman kuvan.

3. Kysymykset, joita et koskaan kysyisi päin naamaa
Usein kommentoija on maksimissaan 12-vuotias ja ei ehkä ihan ymmärrä hyviä käytöstapoja vielä, mutta tätä tekee myös välillä ihan aikuiset. Kyselllään kysymyksiä, joita ei oikeesti ole okei kysellä edes päin naamaa, mutta jostain syystä internet on hälventänyt rajan, että mikä on kohteliasta ja mikä ei. Kysymykset on yleensä luokkaa: ''Mikä sun naamassa on vikana?'' ''Ootko sä lihonu?'' ''Miks sun toinen silmä on tollanen?'' ja niin edelleen. Ethän sä nyt oikeesti koskaan kysyis ihmiseltä päin naamaa tollasia asioita, jos vaikka toisella on karsastusta niin ''Miks sun toinen silmä on tollanen?'' Eikä sen kysyminen internetissäkään ole sen suotavampaa. Nämä kysymykset antaa kommentoijasta yleensä todella tyhmän kuvan ja tulee mieleen aina itselleni, että pitäiskö niihin vastata samaan tyyliin kysymällä: ''Miks sä oot noin ruma?'' Mihin näillä kommenteilla pyritään? Loukkaamaan? Tiedustelemaan asioita? Mä en vaan jotenkin käsitä sitä, miten paljon internet muka hälventää kohteliaisuuden rajoja. Oma motto on, että jos et asiaa vois päin naamaa sanoa, älä myöskään kommentoi sitä asiaa anonyymina.



-Mari

torstai 5. maaliskuuta 2015

Maritime


Meillä oli tällä viikolla vieraileva luennoitsija kertomassa merikuljetuksista ja tää viikko on vahvistanut entisestään sitä, että oon oikealla alalla. Mua ei oo kertaakaan ketuttanut herätä aamulla kouluun nyt neljän päivän aikana ja on ollut mielenkiintosta kuunnella, kuinka jenkki kertoo asioita ison luokan merikuljetuksista ja yrityksistä. Meidän pitää kirjoittaa raportti viikkoon liittyen, mutta sekään ei harmita yhtään, kun aihe jotenkin on musta vaan ihan supermielenkiintonen! Ehkä musta tulee merimies (nainen) tms. isona, hah. 

Musta ei oo koskaan millään muulla alalla opiskellessa tuntunut näin hyvältä ja oikeelta ja tää on ihan mieletön tunne. Toki koulu ottaa välillä hermoon, mutta jostain syystä mulla on tiedonjano ja haluan oppia ja kuulla logistiikkaan liittyvistä aihealueista. Nyt mä ymmärrän sen, kun ihmiset kokee intohimoa omaa työtään tai opiskelua kohtaan, se taitaa nimittäin tuntua tältä. Ainut miinus vierailijan luennoissa oli se, että nyt mun aivot toimii ihan totaalisesti englanniksi. Suomea on vaikea muodostaa ja sanoja unohtunut jo muutaman päivän aikana, kun on kuunnellut niin paljon vierasta kieltä. Kaippa tääkin tästä palaa ennalleen ja hyvin puhuttu englanti muuttuu rallienglanniksi, ainakin toivon, sillä tän tekstin kirjottaminenkin on hankalahkoa. 

Mä kävin tänään myös keskustasssa hoitamassa asioita ja samalla pyörähdin H&M:llä ettimässä mustia farkkuja itelleni. Farkkuja ei tosin löytynyt, mutta mukaan lähti uusi tekonahkarotsi ja muutamat paidat. Oli niin hullun halpaa, että naiseus sisälläni pakotti ostamaan kyseiset rätit. Toki tarvitsen edelleen ne farkut, mutta odotan, että sopivat vaan kävelevät vastaan. Mä oon todella huono shoppaileen. En tykkää häärätä tunteja ja selata rättikasoja ikuisesti. Mun shoppailutapa on se, että juoksen kaupan läpi, jos en nää heti jotain mitä tahdon, lähden meneen. Oon myös hyvin nirso nykyään vaatteiden suhteen. Koitan ostaa vähemmän vaatteita ja sellasia kappaleita, jotka sopii muiden vaatteiden kanssa yhteen. Välillä se on hyvin hankalaa, koska aina ei muista mitä kaikkea vaatekaapissa onkaan. Toisaalta mulla on myös paljon vaatteita, joita en käytä mm. koskaan. En vaan oo valmis luopuun kaikista vielä, ehkä jossakin välissä kiikutan ne kirppikselle, jotta ne saa paremman kodin ja pääsisi jopa käyttöön.

-Mari