torstai 5. maaliskuuta 2015

Maritime


Meillä oli tällä viikolla vieraileva luennoitsija kertomassa merikuljetuksista ja tää viikko on vahvistanut entisestään sitä, että oon oikealla alalla. Mua ei oo kertaakaan ketuttanut herätä aamulla kouluun nyt neljän päivän aikana ja on ollut mielenkiintosta kuunnella, kuinka jenkki kertoo asioita ison luokan merikuljetuksista ja yrityksistä. Meidän pitää kirjoittaa raportti viikkoon liittyen, mutta sekään ei harmita yhtään, kun aihe jotenkin on musta vaan ihan supermielenkiintonen! Ehkä musta tulee merimies (nainen) tms. isona, hah. 

Musta ei oo koskaan millään muulla alalla opiskellessa tuntunut näin hyvältä ja oikeelta ja tää on ihan mieletön tunne. Toki koulu ottaa välillä hermoon, mutta jostain syystä mulla on tiedonjano ja haluan oppia ja kuulla logistiikkaan liittyvistä aihealueista. Nyt mä ymmärrän sen, kun ihmiset kokee intohimoa omaa työtään tai opiskelua kohtaan, se taitaa nimittäin tuntua tältä. Ainut miinus vierailijan luennoissa oli se, että nyt mun aivot toimii ihan totaalisesti englanniksi. Suomea on vaikea muodostaa ja sanoja unohtunut jo muutaman päivän aikana, kun on kuunnellut niin paljon vierasta kieltä. Kaippa tääkin tästä palaa ennalleen ja hyvin puhuttu englanti muuttuu rallienglanniksi, ainakin toivon, sillä tän tekstin kirjottaminenkin on hankalahkoa. 

Mä kävin tänään myös keskustasssa hoitamassa asioita ja samalla pyörähdin H&M:llä ettimässä mustia farkkuja itelleni. Farkkuja ei tosin löytynyt, mutta mukaan lähti uusi tekonahkarotsi ja muutamat paidat. Oli niin hullun halpaa, että naiseus sisälläni pakotti ostamaan kyseiset rätit. Toki tarvitsen edelleen ne farkut, mutta odotan, että sopivat vaan kävelevät vastaan. Mä oon todella huono shoppaileen. En tykkää häärätä tunteja ja selata rättikasoja ikuisesti. Mun shoppailutapa on se, että juoksen kaupan läpi, jos en nää heti jotain mitä tahdon, lähden meneen. Oon myös hyvin nirso nykyään vaatteiden suhteen. Koitan ostaa vähemmän vaatteita ja sellasia kappaleita, jotka sopii muiden vaatteiden kanssa yhteen. Välillä se on hyvin hankalaa, koska aina ei muista mitä kaikkea vaatekaapissa onkaan. Toisaalta mulla on myös paljon vaatteita, joita en käytä mm. koskaan. En vaan oo valmis luopuun kaikista vielä, ehkä jossakin välissä kiikutan ne kirppikselle, jotta ne saa paremman kodin ja pääsisi jopa käyttöön.

-Mari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän kommentti! Se piristää päivääni :)