maanantai 6. heinäkuuta 2015

Paluu Hiljaisuudesta

Ajattelin palata hiljaisuudesta kirjoittamisen pariin. Parina päivänä on jo mielessä pyörinyt, että pitäisi kirjoittaa, mutta en jotenkin ole saanut vaan aikaiseksi. Sain kuitenkin ajatuksen palata näppäimistön ääreen kevyen aiheen parissa. Aikomuksenani on runoilla teille hiuksista, niistä aina takkuisista naisten kruunuista, joita tulee kadulla vastaan useinkin.

Tähän alkuun kerron teille tarinan, joka on häirinnyt mua jo pidempään. Satutuokio alkaa aivan tavallisella kertomuksella siitä, kuinka joku ihminen värjää kotona hiuksensa ja pilaa ne, ihan perushuttua. Kuitenkin pahempaa, kuin se pilalle mennyt kotivärjäys ja vanhaa huopunutta villasukkaa muistuttava hiuskasa, josta oli pakko ladata kuva internettiin, on se, kun hiustenpidennyskirppiksillä yms kysellään, että olisiko jollain myydä teippipidennyksiä siihen kärähtäneeseen proteiinimössöön. Monen hyväksyvän kommentin jälkeen joku tulee läväyttämään sinne totuuden:''Älä nyt saakeli laita pidennyksiä jo valmiiksi vahingoittuneeseen hiukseen'', ja paskamyrsky on valmis. Kerroin tän tarinan, koska tahtoisin muistuttaa ihmisiä siitä (ihan omasta kokemuksestakin nyt puhun), että mikään pidennys ei ole hiusystävällinen. Kutreja ei ole luotu kantamaan enempää painoa, kuin mitä ne itsessään painavat. Aina sanotaan, että se, tämä ja toi on hiusystävällistä, mutta jos sun tukka on kun grilliin heitetyn sorsan takamus, niin mikään pidennys ei ole sille hyväksi. Suosittelen malttia ja rakkautta omia hiuksia kohtaan. Pidennyksettömyyteen tottuu ajan kanssa, uskokaa mua.



No niin, kun tarinatuokio ja nopea moraalisaarna ovat ohitse, onkin hyvä lätkästä tähän kuva mun paskaisesta reuhkasta. Mä vähän sävyttelin tukkaani pastellivioletilla sekä 10P-vaahtosävytteellä ja mun hiukset on valkovioletit. Toki vaahtosävyte haalistui äkkiä ja nyt mun hiukset näyttää siltä, kun niille ei olisi tehty koskaan mitään, paitsi uitettu yksisarvisen hanurissa osittain.

Mä pahoittelen tätä kauhistuttavaa kuvaa, jossa mun hiusten latvat näyttää hampulta ja pääliosa on hyvin paskanen. Ajattelin vain esitellä, että miltä mun tukka oikeesti on tän hiljaiselon näyttänyt, koska en jaksa hirveesti pestä hiuksia mun työn takia. Oon tosiaan öisin töissä ja siivoamassa, joten ei kukaan tätä mun paskasta fledaa näe. Likainen tukka ei ollut kuitenkaan se ainut syy, miksi tän kuvan julkaisin. Syy kuvaan on semisti fiksumpi: kattokaa mun tyvikasvua. Mä en aikasemmin tajunnut, että oon oikeesti ollut niin kauan värjäämättä kestovärillä tukkaani, että mun tyvi roikkuu silmien kohdalla. Nyt mulla onkin ongelma, koska mä en tiedä, että mitä tahdon tältä tukaltani. Haluanko oman värin? Onko mun oma väri tosi tylsä? Miksi mä ees alkujaan lopetin kestovärillä läträämisen? Raaskinko enää ees työntää mitään superkemikaaleja lähelle päänahkaa? Miten olis raidat?

Oon ollut jotenkin lukossa mun hiusten suhteen. Vaalea sävy miellyttää, mutta toi tyvi ei sulaudu mitenkään nätisti tähän pöhöttyneeseenkarvastooni. Oon miettinyt tyviraitoja ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. En vaan osaa tehdä pysyvää päätöstä ja siksi mun tyvikasvu onkin hujahtanut tähän tilanteeseen melkein kun vahingossa. Tän tekstin pointtina oli jotenkin näyttää teille tämä hiustenvärjäämättömyyden vaihe, sekä avautua tästä mielenkiemurasta, kun en tiedä mitä tahdon.

-Mari

ps. mun pitäs varmaan hankkia joku shampoo, jota ei oo tarkotettu rakennepaikkaavaa tarvitsevalle tai värjätylle hiukselle, koska toi oman värinen tyvi rasvottuu sekunneissa ihan täysin. Olen lukossa. Luonnollisen väristä karvaa mulla on viimeksi ollut päässä varmaan 3luokkaa. Help me!

4 kommenttia:

  1. Luomutukan kirous, rasvottuu ihan sikanopeesti ja on niin liukas ettei pysy minkään valtakunnan leteillä tai nutturoilla :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi rasvottuminen on ihan jäätävää. :D Jotenkin tottu siihen vaalennettuun tyveen, joka pysy viikonkin siedettävänä. Nyt hiukset on paskaset on päivän jälkeen, vaikka pesis millä tökötillä.

      Poista
  2. Mä en itseasiassa ole edes tajunnu TUON olevan se sun normaaliväri - musta toi näyttää aikas hyvältä! En mä ehkä itse lähtis kokonaan värjäämään piiloon, enintään raidoilla piristäisin. Ei meinaan mun mielestä oo huono väri tuokaan! Tukkakriiseily on kyllä pasketta. - Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyl pasketta ja kun ehkä en halua omaa väriä, en oikein tiedä :D Jotenkin ei raaskis värjätä sitä piiloon, mutta toisaalta se on niin hemmetin tylsä.

      Poista

Jätähän kommentti! Se piristää päivääni :)