tiistai 29. syyskuuta 2015

Perusaamu Kortebottomissa

Herään kuudelta ja jokapäiväinen rutiinini alkaa, sillä että köpöttelen keittiöön napsauttamaan kahvinkeittimen päälle. Nappaan puhelimesta Radio Cityn soimaan. Tämän jälkeen käyn vessassa ja pesen kasvoni jaadajaada -perusjuttuja. Odottelen kahvin tippumista keittiössä pönöttäen, nappaan taikamukillisen kahvia ja hipsin takas peiton alle. Tummun hetken puoli-istuvassa asennossa sängyllä kahvikupponen kädessä, kunnes jaksan nousta avaamaan verhot. Herään useimpina päivinä tai oikeastaan joka arkipäivä samaan aikaan ja toistan tän saman rutiinin kerta toisensa jälkeen. 

Kun rutiinin ensimmäinen osa on ohi, upotan naamaani kilon päivävoidetta, sillä mun naama on kuivunut nenänpielistä. Harmittelen itsekseni tätä asiaa, mutta samalla totean, ettei sille oikein voikaan mitään. Nuha on vaivannut ja vaivaa edelleen, olo tuntuu tukkoselta. En harjaa yleensä aamuisin hiuksia, mutta tänään tein sen poikkeuksen ja se osottautui elämäni isoimmaksi virheeksi näin ainakaan hetkeen. Katsahtaessani käsipeiliin totean, että ei helvetti, koska hiukseni ovat nyt enempikin 80-luvulta tuttu permanentti tai näyttävät siltä. Kiharat hiukset ja niiden kuivana harjaaminen ei koskaan ole hyvä ajatus, mutta en myöskään näköjään koskaan opi tätä asiaa. Marssin vessaan, suihkutan suihkepullolla hiuksiini vettä ja muotoilen harjan kanssa luonnolliset kiharani uudestaan. 

Kello alkaa lähestyä varttiavaille seitsemää ja on aika alkaa kasata naamaa.Päivävoide on imeytynyt juuri sopivasti. Lätkin meikkivoiteen naamaan, töpöttelen puuteria, huiskin puuterihuiskulla, luomivärisiveltimillä ja ripsivärillä joka suuntaan. Meikkiä pöllyää kuin jauhoja leipoessa. Kiire alkaa yllättää. Kello on kymmenen yli seitsemän. Heitän vaatteet niskaan. Kiireessä en edes jaksa alkaa miettiä asua, joten samat rytkyt kuin eilen saa kelvata. Heitän kuulokkeet päähän, koska Cityn aamuohjelman keskeyttäminen olisi syntistä puuhaa.  Kipitän asunnosta ulos kaksikymmentä yli seitsemän. Hipsin Ylioppilaskylän parkkipaikalle, johon kaveri kurvaakin pian autolla. Hyppään autoon ja otan kuulokkeet pois korvista, koska kaverin autossa pyörii sama kanava. Kiidetään Rajakadulle ja saadaan auto hyvälle paikalle parkkiin. Istuksitaan koulun pihalla hetki ja jauhetaan maailman menosta ja uutisista, kunnes painutaan tunnille. 

-Mari

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Älä pelkää värejä

Mä olen viimeaikoina innostunut taas värillistä meikeistä nudejen sijaan. Toki arkimeikissä nudet on se nro. 1 valinta itelle helppouden ja luonnollisuuden takia, mutta mä oon viimeaikoina päässyt taas kiinni myös värikkäisiin silmämeikkeihin. En tiedä ketä tämä postaus kiinnostaa, mutta allaoleviin kuviin on nähty järkyttävä vaiva (tahdon mainita tämän jostakin kumman syystä), sillä kaikki meikit on tehty peräkkäin samana päivänä vain havainnoillistamaan värivalintoja ja väreillä leikkimistä. Toivon, että nämä kuvat antaisivat inspiraatiota ja rohkeutta yrittää jotakin omasta rutiinista poikkeavaa. 



Anteeksi kuvien kököstä laadusta, mutta tänään ei ole paljon päivänvaloa sallittu tänne kammariin. Yritin parhaani. Kaikki meikit on tehty sleekin eri paleteilla kokonaisuudessaan. Kuitenkin, kuvien laadusta huolimatta mun mielestä väreillä leikittely meikissä on hauskaa. Jotenkin silmät pomppaa paremmin heti esiin ja noh, tämä on mulle mukava harrastus joten luomisprosessi väreillä on aina mukavaa.

-Mari

lauantai 26. syyskuuta 2015

Kolmen vihreän silmämeikki

Tarkoituksenani olisi selventää teille allanäkyvän meikin teko mahdollisimman yksinkertaisesti ja pala palalta. Olen itse kiintynyt vihreisiin silmämeikkeihin, sillä ne sopivat punaisten hiusten kanssa nätisti. Vastavärit korostavat kauniisti toisiaan. Vihreä silmämeikki tuo myös mieleen kesän, mikä ei näin syksyn sateissa ole yhtään paha asia. Kyseisen meikin voi toteuttaa millä tahansa saman värisillä, mutta erisävyisillä väreillä tai muuten vain saumattomasti yhteen toimivilla pakkeleilla.

Lähtötilanteessa on pohja valmiina eli meikkivoiteet, puuterit jne jo lätkästy naamaa, mutta muuta ei. Sanon jo kättelyssä, etten ole nyppinyt kulmia toviin, koska koitan kasvattaa ne siten, että saisin muutettua niiden muotoa hieman miellyttävämmäksi, joten koittakaa kestää.
Meikkipohjan jälkeen lätkäisin silmälle ihan peruspohjustussetit, kuten tässäkin postaustauksessa, joten en jaksa siitä sen enempiä höpötellä. Tällä kertaa pohjasävyksi valikoitui hyvin hennosti minttuinen cremeväri, koska käytettävät luomivärit tulevat olemaan sävyltään vihreitä.

Tän jälkeen vahvistin kulmakarvojeni nykyistä kaarta mukaillen itselleni tuhdit ja tummat kulmakarvat. Kulmakarvat väsäsin naamaani Grimasin tummanruskealla luomivärillä. Ajattelin, että tummemat kulmakarvat sopivat räikeään meikkiin paremmin, kuin normaalit hieman vaaleammat kulmani. Kulmaluulle hieman helmiäisenvaaleaa sävyä.
Tosiaan, jos vaan kykenette niin älkää huomioiko noita ylimääräisiä hahtuloita pitkin kulmaluutani. Kulmakarvojen jälkeen vuoroon tuli värien asettelu luomelle. Sisänurkkaan neonvihreää ja sen viereen hieman metsämäisempää vihreää. Tässä vaiheessa en siis häivyttele vielä mitään värejä. Vetelen ne vain toistensa viereen palkkimaisesti.
Silmän ulkonurkkaan ja luomivakoon metallihohtovihreää, hieman tummempaa sävyä. Nyt on häivytysten vuoro. Värejä blendatessa voi lisätä, eli kerrostaa ja korjata, tahtomiaan värejä niille aseteltuihin kohtiin, mutta tarkoituksena olisi saada aikaan saumaton liukuma väristä toiseen. Lisäsin vihreän lisäksi ulkonurkkaan vielä aivan kevyesti kulmillakin esiintyvää tummanruskeaa väriä, mutta tämä ei ole pakollista. Halusin vain luoda hieman tummemman varjon aivan ulkonurkkaan. Kun yläluomen värit ovat häivytelty hyvin ja viimeistelty, voidaan siirtyä alaluomelle. Cremeväriä pohjaksi ja rajaus tuollaiseksi kissamaiseksi ulkonurkasta. Sen kanssa kannattaa olla tarkka, että ylä- ja alaluomen ulkonurkan pohjustus sekä luomiväri yhdistyvät nätisti ja mukailevat jokseenkin silmän muotoa.
Alaluomelle värit samoihin kohtiin, kuin yläluomella on. Ulkonurkan tummaa sävyä voi vetää hieman keskemmälle silmää, muttei koskaan kolmasosan yli. Tai itse en tekisi ainakaan tässä meikissä niin, sillä se saa silmät näyttämään todella pieneltä. Hyvä saumaton häivytys värien välille sekä värilinjan alareunaan.
Lopuksi rajaus ja ripsiväri. Silmän ympäryksen siistiminen jne. loppusilaukset. Tein tällä kertaa ohuet ja aika lyhyet kissamaiset rajaukset, jotta huomio kiinnittyisi meikin väreihin eikä niinkään rajaukseen. Rajaus on hieman rosoinen, sillä mun eyeliner on ihan lopussa ja sieltä purnukasta ei siis tule sitä tarpeeksi, jotta sen saisi liiukumaan nätisti luomella (haha).


-Mari

perjantai 25. syyskuuta 2015

Mun perussilmämeikki

Kirjottelen teille tänään aiheesta ''mun perussilmämeikki'' eli miten meikkaan melkeinpä aina, kun jaksan siihen hommaan vaivautua. Mä tahtoisin muistuttaa, että tää on siis vain mun tapa tehdä silmämeikki ja koulukuntia on monia. Ei ole oikeaa eikä väärää tapaa tehdä tätä hommaa. Tämä on vain havainnoillistamassa, miten itse homman hoidan kotiin.
Mä oon näissä kuvissa tehnyt jo kulmakarvat ja pohjameikin jne eli se loppusilaus, silmämeikki, puuttuu. En viitsinyt kuvata koko prosessia, miten pakkelit naamaani isken noin ihan alusta alkaen, koska se on aika pitkä projekti näin tekstimuodossa julkaistavaksi. 
Lähdetään liikkeelle ihan perusasetelmasta. Mulla on luomilla hieman meikkivoidetta ja puuteria eli ei vielä mitään silmämeikkeihin viittaavaa. Mulla on luomilla hieman epätasaisuutta värien suhteen ja meikkivoiteella saan tasoitettua ne piiloon tarpeeksi hyvin.

Tässä ylemmässä kuvassa luomet on jo pohjustettu. Käytän pohjustukseen alemmassa kuvassa näkyviä tuotteita (ompas toi paletti kauniissa kunnossa, hupshups). Eli toi valkonen putkilo on Elfin silmämeikinpohjustajaa ja toi paletti on tuollasia crememaisia värejä, joilla tehdään värikorjauksia, korostuksia ja varjostuksia. Mä laitan aina ekana luomelle tota elfiä, annan sen kuivahtaa ja päälle tosta paletista ohuen kerroksen millon mitäkin sävyä lopullisen luomivärin väristä riippuen. Eli koitan ettiä sellasen sävyn tosta paletista, joka korostais ja mukailis luomivärin sävyä. Levitän tosiaan ton cremen ihan sormin luomelle Elfin päälle. Käytän tota palettia luomivärin pohjustusaineen kanssa, koska noi antaa nihkeennahkeen pinnan luomelle ja täten värit tarttuu paremmin ja pigmentit korostuu. Tällä kikalla silmämeikki myös oikeesti kestää koko päivän.  
Tässä kuvassa olen levittänyt luomivärit pohjustuksen päälle. Levitän aina ensin vaalean värin tuohon kohtaan, missä se kuvassakin näkee ja sen jälkeen tummemman sävyn ulkonurkasta luomivakoa pitkin silmän sisäosaan päin. Tän jälkeen häivyttelen ihan sormella noi tumman luomivärin rajat, lisään vaaleaa väriä kulmaluulle ja lisään vaaleaa väriä tuohon kultaisen luomivärin kohdalle, mikäli tarvis. Luomiväri on helpoin levittää luomivakoon, kun silmä on hennosti auki ja sivellin ns. uppoa tonne (kuulostipas brutaalilta toimenpiteeltä.). Sivellintä ei saa painaa tai hangata väkivalloin.

Kulmaluulle valkoista ja silmän sisänurkkaan samaa sävyä. Huolellinen häivytys ja häivytyksen tarkistus. Silmän alareunaan tummaa väriä ulkonurkkaan, kultaista keskelle ja sisänurkan valkoisen häivytys kohti kultaista luomiväriä.
Rajaus nestemmäisellä eyelinerilla kissamaisesti, ripsiväriä ja tadaa. Mun normaali silmämeikki on valmis. Oon jo vuosia meikannut tällä samalla tavalla, tietysti taktiikat ja tuotteet hieman kehittyneet matkan varrella, mutta tässä tämä kaikki yksinkertaisuudessaan.

-Mari

ps. Kiinnostaisiko tälläsiä yksinkertaistettuja meikkitutorialeja lukea useammin? Esim pohjameikin tms. teosta?

torstai 24. syyskuuta 2015

Kuparia syksyyn

Hiusten punasävyn lisäksi oon viehättynyt kesän ja syksyn aikana kuparin eri sävyihin silmämeikissä. Mun silmien väri korostuu kyseisten värien kanssa mielestäni kauniisti. Tänään on myös siitä harvinainen päivä, ettei mulla ole rajausta yläluomella ollenkaan. Yleensä jokaisessa mun meikissä on edes jonkinlainen. Nyt halusin testata ilman rajausta, silmät näyttää jotenkin erilaisilta niin. Vaihtelu virkistää.

-Mari

Onko siellä ketään?

Hei! Huhuuuu! Haloja haloja onko langoilla ketään?

Oon jo pidempään miettinyt onko bloggaaminen kuollut. Mä ite en jaksa enää lukea kaikkia blogeja, joita mulla on seurattavanani, mutta selaan aina ne vakioblogit kyllä. Ainakin ihastelen kuvat, jos en muuta. Mietin myös sitä, että kuinkahan moni lukijoistani on sellaisia, jotka vaan keikkuu listoilla vanhasta tottumuksesta, kuten mä teen joidenkin blogien suhteen. Oon myös huomannut, että kommentointi blogimaailmassa on vähentynyt huomattavasti.

Monet seuraamistani blogeista ovat kadonneet tai hiljentyneet. Kirjoitusinto tuntuu laantuvan. En tiedä minne bloggaajat pakenevat tai poistuvat, mutta tuntuu että bloggaamisen suurin suosio on hurahtanut viimein ohi. Toisaalta harmittaa, sillä monet hyvät bloggaajat ovat lopettaneet ja jopa poistaneet bloginsa. Muutama vuosi sitten jokainen tutuistani kirjoitti omaa blogiaan ja päivitti (tai omien sanojensa mukaan päivitteli) blogiaan useinkin. Nykyään tuntuu, että bloglovinini on kuollut pystyyn uusien kirjoitusten osalta. 


En tiedä onko vloggaamisen suosion myötä ihmiset vetäytyneet youtuben puolelle vai minne ovat kadonneet internetistä. Moni on varmaan vain lopettanut, kun ei ole enää tuntunut omalta harrastukselta tai ei ole enää ollut aihetta kirjoittaa. Itsellänikin oli muutama kuukausi sitten paniikki siitä, etten tiedä mistä kirjoittaa ja otinkin etäisyyttä blogiini jonkin verran. Pieni tauko teki hyvää ja tuntuu, että into on palannut viimein.


Mutta onko siellä ketään? Sitä täällä huhuilen. Tuntuu, että tekstien lukijoiden määrä tippuu kovaa vauhtia ja kommentteja tulee kerran sadassa vuodessa. Nyt tahtoisinkin tietää, että onko kukaan huomannut samaa ilmiötä. Onko blogisi lukijan hiljentyneet tai kadonneet? Entä lemppari bloggaajasi blogi? Onko täällä blogimaailmassa enää ketään jäljellä?

-Mari



keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kuvapläjäys


Tänään mä fiilistelin itteeni ja hiuksiani. Näistä kuvista selviää myös hyvin tosiaan toi mun hiuksen ulkomuoto noin muutenkin kun uuden värin kannalta. Oon oppinut rakastamaan mun kiehkuroitani pikkuhiljaa. Nuorempana mua häiritsi kovasti luonnonkiharat hiukset. Nykyään oon onnellinen siitä, että mun hiukset on tälleen mitään tekemättäkin ihan ok näköset ja jotenkin söpön peikkomaiset. Sellaset rennonhipit, en osaa kuvata paremmin.


Oranssit hiukset saa mut tuntemaan itteni jotenkin normaalimmaksi. Omaksi itsekseni. Se kamala tyvikasvu (kröhöm koko päähän valahtanut hamsterius) otti itseensä myöskin tätä sävyä ja se on aina parempi. Värjäsin pääni siis vain colormaskilla toistaiseksi. Mikään ei oo pitkään aikaan tuntunut niin kotoisalta, kun tää hiusväri. En kadu hetkeäkään ratkaisuani. 
-Mari

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Mitä Sitten, Kun Tavoite On Saavutettu?

Tämä teksti koskee JÄLLEEN mun omia hiuksiani. Jos sua siis tympii jo mun horinat pääkarvoituksestani, niin lukemisen voi lopettaa jo tähän, mutta mikäli vielä löytyy intoa kuulla, mitä mun päälle kuuluu, niin heipähei sinulle!

Lähdetään ihan alusta. Mulla oli pitkään erivärisiä hiuksia ja kyllästyin kohtuullisen nopeasti aina kaikkeen. Jossakin vaiheessa mulle tuli olo, että ''Hei, pysähdyppäs Mari nyt hetkeksi ja mietin. Mitä sä tahdot sun hiuksilta enemmän, kun mitään? Minkä väriset sä haluat niiden olevan jne.''
Tässä vaiheessa mä en osannut vastata kaikkiin mun mielessä pyöriviin hiuskysymyksiin. Ainut, mitä mietin oli: ''Mä haluan terveet pitkät hiukset.'' Ei puhettakaan mistään, minkä väriset niiden toivoin olevan varsinkin pidemmällä aikavälillä miettiessä. 

Päädyin ratkaisuun, johon en olisi koskaan uskonut päätyväni. Totesin, että olen värjäämättä hiuksia niin pitkään, kunnes keksin, mitä mä edes niiltä tahdon. Tiesin tämän tien olevan pitkä ja tuskallinen, mutta tartuin ajatukseen kynsin, hampain sekä varauksella. Ajattelin itseäni heikoksi, että olisin jo kuukauden tai edes kahden jälkeen sortunut ja kävellyt kaupasta ensimmäinen väripurkki kainalossa ulos. 

Aika kuitenkin kului suhteellisen leppoisasti. Koitin miettiä värjäämisen sijaan erilaisia kampauksia ja muotoilla hiuksia. Jossakin vaiheessa totesin kuitenkin, etten ole edes muotoilurautaan tarttunut pitkiin aikoihin. Tyvikasvu puski pintaan kuin pöydälle jätettyyn maitopurkkiin kökkäreitä.

Aika alkoi madella hyvin hitaasti. Tuijotin hiuksiani kuumottavasti peilistä iltaisin. Jossakin vaiheessa kuitenkin unohdin koko tuijottelun. Melkein koko kesä kului hiukset ponnarilla töiden takia. Nyt syksyllä totuus iski vasten namaa. Missä vaiheessa mun hiukset kasvoi näin pitkäksi ja milloin tyvikasvu roikkui näin pitkällä.

Viikko sitten musta alkoi viimein tuntua siltä, että tiedän, mitä hiuksiltani haluan. Tiesin viimein mitä väriä tavoitella ja missä tahdon pitäytyä pidempään. Mulla on aivot raksuttanut jo tovin siihen suuntaan, että blondi ja pastellisävyt on niin nähty. Kaipaan jotakin räväkkää, mutta tuttua menneestä. Toteutus on mietitty, värit hankittu ja kädet tutisee ilosta, kun pääsen viimein toteuttamaan tätä haavetta.

Kuitenkin jossakin takaraivossa hakkaa se ajatus, että tää oman värin kasvatus olisi ollut jotenkin mahtipontinen urakka, että hiusten värjääminen pilaa kaiken saavutetun. Mistä tämä ajatus kirpoaa? Matkan aikana ajattelin, että haluan nähdä millanen mun oma väri on nykyään ja nyt oon sen nähnyt. Eikö tän pitänyt olla tässä? Oma väri ei jotenkin istu mun naamaan yhtään. Näytän valjulta, mutta toisaalta mietin, että tahdonko lähteä värjäyskierteeseen uudestaan. Epäröin nyt, kun h-hetki olisi käsillä. Oudointa tässä on se, ettei mulla ole koskaan ollut tällästä oloa hiusten suhteen. Mä oon mennyt ihan tunteella, värjännyt sillä värillä, mikä itsestä on tuntunut parhaalta. Nyt mulla hakkaa jarrut päälle ja järki huutaa jossakin, että tätäkö mä tahdon. Huonointa on, että mä tiedän tahtovani muun väriset hiukset kuin nämä ja jopa sen, minkä väriset. Jotenkin en vaan uskalla kaiken tän ajan jälkeen tarttua toimeen ja tehdä sitä.

Mä koitan kerätä tässä itseäni ja sanoa itselleni, ettei hiusten värjääminen ole niin vakava asia, mutta jos mä joudun patistaan itseäni näin paljon sen eteen, oonko mä sittenkin kiintynyt jotenkin tähän kamalaan lämpöseen blondiin väriini, joka kehystää mun kasvoja yhtä hyvin, kuin valkoiset kehykset valkoista taulua valkoisella seinällä.


Loppupeleissä oon kuitenkin yllättynyt kuinka hyvin pärjäsin ilman kestovärejä tän ajan. Alun takkusuudesta eroon päästyäni, aika on kulunut kun siivillä ja tyvikasvu hiljaa hiipinyt pitkälle. Suosittelen jokaista ihmistä oikeesti edes kokeilemaan värjäämättömyyttä hetkellisesti. Aina voi leikkiä colormaskeilla ja suoraväreillä. Hiusten kunto on parantunut huomattavasti tämän mystisen testiajan sisällä ja hiukset ottaneet kasvupyrähdyksen. En jaksa enää edes jokaisen hiustenpesun jälkeen käyttää hoitoainetta ja aina ei tarvikaan, koska hiukset on ihan fine kunnossa (niin kunnossa kuin tämä luonnonkihara pilvi voi olla).

Ja mihin ikinä ratkasuun päädynkään tämän värini suhteen, oon oikeesti ilonen, kun näin pitkästä aikaa millanen mun oma väri on tässä iässä. On jo saavutus, että välttelin näin kauan väripurkkeja ja mitä inspiroivampia kuvia hiuksista ja värjäystekniikoista.

-Mari

tiistai 1. syyskuuta 2015

Dc-Fix

Heippa!

Mä oon jo tovi sitten löytänyt sellasen tuotteen, kun dc-fix, joka on siis eräänlaista kontaktimuovia, ja oon innostunut askarteleen sillä kotiani siedettävämmäksi.
Me Sergein kanssa päästiin  (viimein) yhteisymmärrykseen millaset huonekalut on kivoja tai lähinnä asunnon värimaailmasta. Suuret huonekalut on mustia ja sitten pienenä piristeenä kaikkea värikästä (joka näkyy aikanaan asuntovideolla).


Tosiaan, ajattelin tässä nyt vain vilauttaa nämä kontaktimuovifixailuni teille ja kertoa vähän tästä materialista.
Eli siis dc-fix on tarkotettu huonekalujen tai muiden pienten asioiden fixaamiseen ja Facebookistakin löytyy tälle materialille omistautunut ryhmä ihan. Pakko sanoa sen verran, että isoja asunnon pintoja, kuten seiniä tai kylppäriä tällä ei kannata lähteä vetämään ihan vain korvausvelvollisista syistä, mikäli jotain sattuu (kyllä tätäkin jotkut harrastaa, että koko asunto on vedetty muovilla). Jos fiksaatte vuokra-asunnon kiinteisiin asioihin kuuluvia kalusteita, kuten keittiön kaappeja, kysykää vuokranantajalta aina lupa! Tässä muovissa on tosi hyvä liimapinta ja kaappien maalit tai muut pinnotteet saattaa lähteä liimapinnan mukana irtirepiessä.
Dc-fix on materiaalina paksumpaa, kun se muovi, jolla on aikanaan koulukirjoja päällystetty ja tän käyttö on ihanan yksinkertasta ja mä jopa ite sain vedettyä ihan yksin ton kirjahyllyn parin metrin levyn valkoseksi ilman yhtäkään ilmakuplaa tai ryppyä. Hermoja homma vaatii, mutta mulle aina tällänen näpertely on ollut enemmänkin terapeuttista, kun hampaiden kiristelyä (kasasin myös on kirjahyllyn ihan yksin, mustahan tulee ihan remonttireiska kohta, heh). 

Tässä yläpuolella näkyvässä kuvassa tosiaan näkyy mun ja Sergein ensimmäinen fixaus. Suuri osa mun huonekaluista on kirpparilta tai otettu rappukäytävästä ''saa ottaa'' lapulla varustettuna. Alkuperäsesti tää tietokoneen alla majaileva pöytä on ihan puuta ja tää oli tosi huonossa kunnossa ja järkyttävä oranssihtavanruskee. Ajateltiin, että tää on sopivan kokonen harjotushuonekalu tähän hommaan ja lähdettiinkin tuumasta toimeen. Toi pöydän päällystäminen ei ollut vaikeeta, varsinkin, kun otti avuksi lastan. (ps. onpas täällä pölystä kuvasta päätellen, hups, pitäs taas tomuttaa).

Seuraavana projektina olikin sitten ihan perus mustan kirjahyllyn taustalevyn fixaaminen, koska ajattelin, että toi valkonen tausta tois vähän ''valoa'' tohon kirjahyllyyn eikä hylly näyttäis niin tunkkaselta. Tovin jouduin Sergein kanssa tästä vääntämään, että saanko vetää sen valkoiseksi, mutta kyllä se itekin sanoi, että toi hyvältä näyttää. Kuvassa käytetty fixi oli valkopuuta.

Eilen otin viimein projektikseni tehdä cd-torneille jotain. Nää tornit on Mammin perintöä, mutta niiden väri ei enää sopinut asuntoon. En kuitenkaan halunnut näistä hankkiutua eroonkaan, sillä nää ajaa asiansa pelihyllynä paremmin, kun loistavasti. Ajattelin, että kokonaan mustana noi ois jotenkin tylsät ja askartelin noista välilevyistä valkoset, jeeeij. En oikein tiedä, että pidänkö niistä, mutta ne saa heleposti sitten poiskin tosta päädystä, jos en pidäkään. Hyllyn alkuperäinen väri näkyy alhaalla kuvassa vielä osittain (jes, tajusin näppää ennen-kuvan! Ainakin jokseenkin siis tajusin).

Ite oon tykästynyt dc-fixiin, kun sitä käyttää järjen kanssa eli ei märkätiloihin, keittiön kaakeleihin, sähkölaitteisiin, seiniin tms. Oon kokenut, että tää on kätevä ja helppo (halpa) tapa piristää asuntoa! Fixiä saa bauhausista, etolasta, k-raudasta, prismoista, ebaysta, kärkkäiseltä ja vaikka mistä. Suosittelen testaamaan tätä, mikäli omaat hyvän huonekalun, jolle haluat lisää käyttöikää!

-Mari