sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Mitä Sitten, Kun Tavoite On Saavutettu?

Tämä teksti koskee JÄLLEEN mun omia hiuksiani. Jos sua siis tympii jo mun horinat pääkarvoituksestani, niin lukemisen voi lopettaa jo tähän, mutta mikäli vielä löytyy intoa kuulla, mitä mun päälle kuuluu, niin heipähei sinulle!

Lähdetään ihan alusta. Mulla oli pitkään erivärisiä hiuksia ja kyllästyin kohtuullisen nopeasti aina kaikkeen. Jossakin vaiheessa mulle tuli olo, että ''Hei, pysähdyppäs Mari nyt hetkeksi ja mietin. Mitä sä tahdot sun hiuksilta enemmän, kun mitään? Minkä väriset sä haluat niiden olevan jne.''
Tässä vaiheessa mä en osannut vastata kaikkiin mun mielessä pyöriviin hiuskysymyksiin. Ainut, mitä mietin oli: ''Mä haluan terveet pitkät hiukset.'' Ei puhettakaan mistään, minkä väriset niiden toivoin olevan varsinkin pidemmällä aikavälillä miettiessä. 

Päädyin ratkaisuun, johon en olisi koskaan uskonut päätyväni. Totesin, että olen värjäämättä hiuksia niin pitkään, kunnes keksin, mitä mä edes niiltä tahdon. Tiesin tämän tien olevan pitkä ja tuskallinen, mutta tartuin ajatukseen kynsin, hampain sekä varauksella. Ajattelin itseäni heikoksi, että olisin jo kuukauden tai edes kahden jälkeen sortunut ja kävellyt kaupasta ensimmäinen väripurkki kainalossa ulos. 

Aika kuitenkin kului suhteellisen leppoisasti. Koitin miettiä värjäämisen sijaan erilaisia kampauksia ja muotoilla hiuksia. Jossakin vaiheessa totesin kuitenkin, etten ole edes muotoilurautaan tarttunut pitkiin aikoihin. Tyvikasvu puski pintaan kuin pöydälle jätettyyn maitopurkkiin kökkäreitä.

Aika alkoi madella hyvin hitaasti. Tuijotin hiuksiani kuumottavasti peilistä iltaisin. Jossakin vaiheessa kuitenkin unohdin koko tuijottelun. Melkein koko kesä kului hiukset ponnarilla töiden takia. Nyt syksyllä totuus iski vasten namaa. Missä vaiheessa mun hiukset kasvoi näin pitkäksi ja milloin tyvikasvu roikkui näin pitkällä.

Viikko sitten musta alkoi viimein tuntua siltä, että tiedän, mitä hiuksiltani haluan. Tiesin viimein mitä väriä tavoitella ja missä tahdon pitäytyä pidempään. Mulla on aivot raksuttanut jo tovin siihen suuntaan, että blondi ja pastellisävyt on niin nähty. Kaipaan jotakin räväkkää, mutta tuttua menneestä. Toteutus on mietitty, värit hankittu ja kädet tutisee ilosta, kun pääsen viimein toteuttamaan tätä haavetta.

Kuitenkin jossakin takaraivossa hakkaa se ajatus, että tää oman värin kasvatus olisi ollut jotenkin mahtipontinen urakka, että hiusten värjääminen pilaa kaiken saavutetun. Mistä tämä ajatus kirpoaa? Matkan aikana ajattelin, että haluan nähdä millanen mun oma väri on nykyään ja nyt oon sen nähnyt. Eikö tän pitänyt olla tässä? Oma väri ei jotenkin istu mun naamaan yhtään. Näytän valjulta, mutta toisaalta mietin, että tahdonko lähteä värjäyskierteeseen uudestaan. Epäröin nyt, kun h-hetki olisi käsillä. Oudointa tässä on se, ettei mulla ole koskaan ollut tällästä oloa hiusten suhteen. Mä oon mennyt ihan tunteella, värjännyt sillä värillä, mikä itsestä on tuntunut parhaalta. Nyt mulla hakkaa jarrut päälle ja järki huutaa jossakin, että tätäkö mä tahdon. Huonointa on, että mä tiedän tahtovani muun väriset hiukset kuin nämä ja jopa sen, minkä väriset. Jotenkin en vaan uskalla kaiken tän ajan jälkeen tarttua toimeen ja tehdä sitä.

Mä koitan kerätä tässä itseäni ja sanoa itselleni, ettei hiusten värjääminen ole niin vakava asia, mutta jos mä joudun patistaan itseäni näin paljon sen eteen, oonko mä sittenkin kiintynyt jotenkin tähän kamalaan lämpöseen blondiin väriini, joka kehystää mun kasvoja yhtä hyvin, kuin valkoiset kehykset valkoista taulua valkoisella seinällä.


Loppupeleissä oon kuitenkin yllättynyt kuinka hyvin pärjäsin ilman kestovärejä tän ajan. Alun takkusuudesta eroon päästyäni, aika on kulunut kun siivillä ja tyvikasvu hiljaa hiipinyt pitkälle. Suosittelen jokaista ihmistä oikeesti edes kokeilemaan värjäämättömyyttä hetkellisesti. Aina voi leikkiä colormaskeilla ja suoraväreillä. Hiusten kunto on parantunut huomattavasti tämän mystisen testiajan sisällä ja hiukset ottaneet kasvupyrähdyksen. En jaksa enää edes jokaisen hiustenpesun jälkeen käyttää hoitoainetta ja aina ei tarvikaan, koska hiukset on ihan fine kunnossa (niin kunnossa kuin tämä luonnonkihara pilvi voi olla).

Ja mihin ikinä ratkasuun päädynkään tämän värini suhteen, oon oikeesti ilonen, kun näin pitkästä aikaa millanen mun oma väri on tässä iässä. On jo saavutus, että välttelin näin kauan väripurkkeja ja mitä inspiroivampia kuvia hiuksista ja värjäystekniikoista.

-Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän kommentti! Se piristää päivääni :)