maanantai 12. lokakuuta 2015

Loppuneet

Mielenkiinnosta tuotteita kohtaan ajattelin avata sanaisen arkkuni loppuneista tuotteista eli siis purkeista ja purnukoista, jotka on päässeet tyhjentymään aikain saatossa. Hamstrasin tähän postaukseen aika monen kuukauden aikana käytetyt tökötit ja tuubit. 

Takana näkyvät isot pumppupullot on maailman halvinta hoitoainetta Tokmannilta. Oon käyttänyt kyseistä tuotetta hiusvärien laimentamiseen eli pastellisävyillä pöllöilyyn. Yksi purkki taitaa maksaa 2,90e ja tossa blendailussahan ei oikein mitään väliä ole sillä onko hoitoaine hyvää vai huonoa, kunhan värin sävy vaalenee.
Dovea on mennyt useempikin tuubi. Nää Pure care dry oil ja oxygen & moisture on mun lemppareita ollut jo siitä hetkestä asti, kun ne pamahti kauppoihin. Toi öljyhoitsikka ei latista hiuksia, mutta hoitaa tosi hyvin. Suosittelen kaikkia testaamaan, joilla on luonnonkiharat hiukset tai käsitellyt hiukset.
Normaalidove oli mun säästöbudjettini hoitsikka ja on ollut nyt ton seuraavassa kuvassa esiintyvän Tigin korvikkeena ja pärjää ihan ok:sti tässä korvikehommassa.  Mun on pakko häpeäkseni myöntää, että oon alkanut pitämään Doven tuotteista tosi paljon.
Tigin Ressurrection on taivas. Ilman sitä ei vaalennetuilla hiuksilla elävä ihminen vaan voi pärjätä. Jos sun hiukset on yhtään koppuraiset, kuivat tai hauraat niin satsaa tähän ihan oikeesti. Toi purkki kesti mulla monta kuukautta ja voi taivas sitä tunnetta, joka hiuksiin jää! Tuoksusta ehkä vähän miinusta koska noh, se on aivan liian imelä ja voimakas omaan makuuni tai siis hajuuni, hehe. Ehdottomasti tätä tulee ostettua lisää. Sarjan shampoota on vielä yllin kyllin. Voisko joku kertoa, miksi hoitainepurkeista ei voida tehdä vähän isompia kuin shampoopurkeista, koska mulla ainakin hoitsikka loppuu aina kesken ennen kun shampoo on ees puolessa välissä pönikkää.
Four reasonsin syväpuhdistava shampoo on ihan must ja käytänkin sitä suhteellisen ahkeraan ettei kaikki latvaseerumien ja öljyjen mömmöt jää muhimaan hiuksiin. Haju on aika perus syväputsarin tuoksunen ja ei niin kovin miellyttävä, mutta tää on ihan jepa vaahtoutumaan sekä pesemään hiukset kunnolla.
Biozellin hopeashampoo. Jaa-a, enpä tiedä mitä tästä sanoisin. Tuntuu, että shampoon massa oli kyllä todella tumman violettia, mutta shampoo ei oikein tehnyt hiuksille muuta, kuin puhdisti ne hyvin. Pesun jälkeen hiukset jopa tuntu syväpuhdistetulta ja aika kuivilta. Keltasuuteen tää ei kyllä ainakaan itellä auttanut yhtään mittään, vaikka koitti kuivaankin tukkaan ja koitti haudutella ja ties mitä. Aika turha siis.
Viimeisimpänä kuvassa pönöttää äitiltä vohkittu (sori) hopeahoitsikka, jolla sain hiukseni harmaaksi. Sopivan sävyistä ja pigmenttistä, ei tee hiukseen vihertävää vivahdetta. En vaan oikein tiedä mistä tätä sais käsiinsä nyt. Haluan lisää! Osaako joku auttaa, että mikä putiikki tätä myy?

Tässäpä nämä loppuneet. Löytyykö joukosta omia suosikkeja? Onko joku muu kokeillut tota hopeashampoota ja miten se toimi? Kertokkee ihmeessä, mikäli tänne asti jaksoitte selata tekstiä ja kuvia tyhjistä pöniköistä. 

-Mari

6 kommenttia:

  1. Miulla on tuota Four Reasonsin shampoota ja ajaa hyvin asiansa ennen hiusten värjäystä, jää tukka melkoisen rapeaksi :D Mutta minusta se taas ei vaahtoa, joudun paksuun ja pitkään tukkaan käyttämään sitä älyttömän paljon.

    Mitä tulee shampoo- ja hoitoaineputeleihin, niin vaikka on pitkä tukka, loppuu shampoo aina ennen kuin hoitoainepurkki on puolessa välissäkään O__o laitan hoitoainetta vähän nuukasti, mutta riittävästi ja shampoota taas joutuu laittamaan aika paljon, varsinkin jos ei vaahtoa hirveästi, että sen saa leviämään koko päähän. Enkä edes levitä sitä erikseen latvoihin, mutta silti loppuu aina ensimmäisenä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi four reasons vaahtoo kyl vähän huonosti, mutta se pesee jopa vähän liikaa siitä huolimatta oman makuun. Hiukset tuntuu sen jälkeen aina sellaselta marsunheinältä :D
      Mä en tiedä teenkö jotakin erilailla (selkeesti teen), koska mä en saanut ees nuorena superpitkiin ja paksuihin hiuksiin yleensä yhtä shampoopulloa kuluun loppuun. En tiedä sitten, ite levitän sitä aina hyvin pienissä määrissä lähinnä sormen päillä hiuspohjaan ja koitan vaahdottaa hyvin. Teen yleensä kaks pesua hiuksiin ja sit puristelen vaan tokan pesun vaahdon latvoihin ja pituuksiin, heh. Varmaan yhdellä suihkukerralla meni aikanaan joku 2e kolikon kokonen määrä shampoota :D

      Poista
  2. Mulla tuo Tigin resurrection ei pelannu pätkääkään. Oli työn ja tuskan takana saaha loppumaan. Mutta tästä postauksesta innostuneena ostin tuota Doven dry oil hoitsikkaa, jäämme jännityksellä seuraamaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että Dove yllättää positiivisesti! Kerro sit mitä tykkäsit! :)

      Poista
    2. Ainakin näin lyhyen käyttökokemuksen perusteella: Haju on K-A-R-M-E-A :D jotenkin ihan hirveän... miehekäs??

      Poista
    3. Mä en huomannu mitään, ehkä aika perus shampoohaju siis jos voi kuvitella sellasen ''peruspesuainehaju'' -tuoksun :D

      Poista

Jätähän kommentti! Se piristää päivääni :)