tiistai 29. joulukuuta 2015

Vuosi hiuksina

Vuosi 2015 alkaa olemaan lopussa tai ainakin suuntaamassa kovaa vauhtia syöksykierteeseen kohti eeppistä lopetusta. Hyvänä ajatuksenani oli koota vuosi hiuksina tähän postaukseen tiivistetysti ja muistella, mitäs hittoa tänä vuonna on sillä saralla tapahtunut. 

Tammikuussa mä mietin jo, että oonpas ollut kauan värjäämättä hiuksia kestovärillä. Tuntui, kun värjäyksestä ois ollut pieni ikuisuus. Näin jälkeen päin mietittynä koko valittelu ja hämmästely tuntuu oudolta, mutta toisaalta onhan se outoa, kun koko ikänsä on vaihtanut hiusvärejä useammin kuin sukkia. Hiukset alko jo tuntua paremmilta, mutta stressi tyvikasvusta oli silti hämmentävää. Aloin nähdä pieniä merkkejä siitä, miltä mun luonnollinen väri näyttää nykyisin, sillä omaa väriä ei oltu nähty pitkiin aikoihin muutamaa senttiä enempää. Vuosen 2015 alussa (ja vuoden 2014 lopussa) olin alkanut syödä vitamiineja jo säännöllisesti. Piimax oli alkamassa muodostua jokapäiväiseksi rutiiniksi tässä vaiheessa. 

Maaliskuussa kertoilin kyseisen kuvan saattelemana tuotteista, joista tykkäsin, sillä olin juuri parjannut teille inhokkituotteitani. Hiukset olivat punasävyiset niiden vihertävyyden takia. Epäilen edelleen, että suuri osa vihreydestä tuli vedestä sekä violetin värin jäämistä. Tyveä olin värjännyt kevytvärillä, mutta en edelleenkään kestovärillä (ainakaan muistaakseni). Kevytväri häivytti omaa väriä nätisti, mutta haalistuessaan ei jättänyt niin kovaa rajaa hiukseen kuin kestoväri.

Blogiaktiivisuus oli ollut koko vuoden aivan olematonta jollakin tasolla (ainakin omasta mielestäni), mutta syyskuussa oma väri oli venähtänyt jo aivan järkyttävän pitkälle ja latvoja koristi pastellivärin jämät. Hiusten kunto oli parantunut huomattavasti ja kasvunopeus näkyvimmillään. Alkoi tuntua, että oma väri on se, mitä ehkä haluan loppupeleissä, mutta en ollut vielä valmis luopumaan villeistä hiusväreistä ja menemään lähelle luonnollisuutta.

Syyskuussa hujahdettiin myös tutun oranssin pauloihin hetkeksi. Oranssi ei kuitenkaan jäänyt pidemmäksi aikaa, kuin tosiaan ihan vain hujahdukseksi, sillä en kokenut sitä enää kovinkaan pysyväksi valinnaksi. Mukavaa vaihtelua se toi ja oranssi on edelleen yksi lempparihiusväreistäni. Oranssi väri otti kosketuspintaa myös omaan tyveen, mikä oli mukavaa ja turvallista vaihtelua, sillä väri haalistui luonnonhiuksesta nopeasti.

Lokakuussa kestovärjäämättömyyteni loppui harmaiden hiusten saattelemana. Ajattelin, että vuoden tauko oli tehnyt hiuksille hyvää ja eihän se lopullinen päätös näin kättelyssä muutenkaan ollut. Olin jokseenkin ylpeä siitä, että vuoden kestin sitä tyvikasvuressaamista ja kaikkea. Hassua, miten jotenkin siihen kiintyi, että oli tyvikasvu tai tuli sellanen olo, kun ois saavuttanut jotakin tekemättä ei mitään. Olin kuitenkin ollut hiusväri ja kestovärikoukussa melkein koko pienen elämäni, joten tuntui suurelta antaa hiusten vain kasvaa omaa väriä ja leikkiä pelkillä sävytteillä. Nykyisillään mennään edelleen blondina. Suurin suunnitelma ennen vuodenvaihdetta on värjätä hiukset lähelle omaa luonnollista sävyä ja täten katsoa taas, että josko vuoden selviäisi ilman kestovärjäystä. En jotenkin tykkää enää ollenkaan värin ylläpitämisestä ja jatkuvasta säätämisestä. Kaipaan helppoutta ja näin vaalean pohjan kanssa voin totetuttaa viimein oman värin vain iskemällä värin päähän ilman värinpoisto tai muutakaan esikäsittelyrumbaa. 


Tärkeimpänä varmaan koko vuoden hiusten osalta voisin mainita hiusten kunnon parantumisen sekä tuon värjäämättömyys ''urakan''. Se ei aina nimittäin oikeasti ollut kovin helppoa ja tukkakriisi tuntui loputtomalta. Lopulta oon kuitenkin erittäin tyytyväinen tähän päätökseen ja, kuten jo sanoin, varmaan jatkan samalla linjalla tulevaisuudessakin. Kerta vuoteen kestoväriä riittäkööt mulle toistaiseksi. Katellaan sitten joskus josko mieli muuttuu taas.

-Mari

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Heippa!

Mä katosin hetkeksi bloggaamisen parista kuin Nuuskamuikkunen vuorille. Mua alko jollakin tavalla ahdistamaan kaikki, mikä bloggaamiseen liittyy ja aloin miettiä asioita ihan liikaa. Mutta asiat on nyt mietitty ja pohdittu itsekseni ja ajattelin avata Bloggerin tekstinkirjoitusosion ja alkaa hakkaamaan näppäimistöä (tää mun kone jostain syystä sulki myös tän välilehden, kun pääsin kirjoittamaan jo pidemmälle tätä tekstiä, kun tähän asti ja menetin sekä kirjoittamani tekstin, että hermoni).

Mun päässä pyöri koko tän ajan ajatus siitä, miten kirjoittamisen alottaminen on aina vaan hankalampaa, mitä pidemmälle tämä tarkoittamaton tauko venyi. Yhtäkkiä olikin jo joulu ja en ollut päivittänyt mitään toviin. Alkujaan kirjotusahdistus alkoi kaikesta materiapohdinnasta, mun kameran hajoamisesta sekä koneen tökkivyydestä.

Materia-ahdistuksen edistyttyä tajusin jossakin vaiheessa, että ostin hetki sitten uusia meikkejä, jotka halusin aikanaan esitellä teille, mutten ollut koskenut koko meikkeihin, koska en ollut edes hetkeen meikannut. Mulla on ollut hiuskriisiä, naamakriisiä, painokriisiä, vaatekriisiä ja koulukriisiä. Ehkä blogitauko tuli oikeaan saumaan. Sain lopulta ahdistukseni kuriin ja palattua normaaliin kriisittömään elämääni. Nyt oonkin palannut bloggeriin useina päivinä luomaan jo raakaversioita teksteistä, vaikken mitään julkaistuksi olekaan saanut. Kuitenkin mieli on kirkkaampi ja paljon (omasta mielestäni) kivoja juttuja tulee julkaistua tulevaisuudessa. Uuden kameran ostaminen on kuitenkin aikanaan edessä, sillä toi vanha ihan kökköpaska.

Jos kuitenkin aika käy tylsäksi ja ikävä vaivaa ennen kuin mun blogiin putkahtaa mitään, niin mun arjellisia (ei arjalaisia) edesauttamuksia voi seurata edelleen snapchatista nimimerkillä Sorsotin.
Seuraava teksti tuleekin olemaan muuta kuin valittamista tai tajunnanvirtaa. Siihen asti siis, hyvästi ja näkemiin.

-Mari