maanantai 1. helmikuuta 2016

Meikkiboksin siivousta


Luvassa on ällöttävää, vastenmielistä kuvamateriaalia meikkiboksini sisällöstä. Havahduin tänään tekemättömyyteen (tai oikeiden tekemisten välttelemiseen) ja ajattelin siivota surullisenkuuluisan meikkilaatikkoni. Tyhjensin innosta pinkeenä koko laatikon sisällön lattialle ja tyhjän laatikon nähtyäni järkytyin hieman.
Kuvat ja oma siivouskokemus muistuttaa siitä, että pitäis siivota useemmin tuo meikkiboksi. Siis oikeesti hyi olkoon! Ja mistä toi kivi on ilmestynyt tonne? Pesin laatikon kunnolla, jynssäsin ja huuhtelin ja nyt odottelen sen kuivumista. Mua alko ällöttämään tää laatikon sottasuus niin paljon, että muistin miksen käytä meikkipussia. Sen puhdistaminen ei kuitenkaan ole ihan näin piisofkake kun tämän.
Laatikosta löytyi kaikkien irtohiusten ja meikkipölyn lisäksi myös vanhentuneita meikkejä, joita en ole aikoihin edes käyttänyt. Pesin kaikki siveltimet, heitin vanhat meikit mäkeen ja keksin siveltimillekin uuden paikan ja nyt on taas mielenrauha. Olkoon nämä sotkukuvat muillekin muistutuksena niiden meikkien säilytyspaikkojen puhdistuksen suhteen. Hieman hävettää julkasta tällästä matskua, mutta näitä myöhemmin katsoessa voinkin sitten taas tarttua meikkiboksin pesuharjaan ja puhdistusaineeseen ronskisti ja ryhtyä taas hinkkaamaan. Tämän vuoden lupaus itselleni on pitää meikeistä parempaa huolta, hyi tätä. HYI. En voi korostaa liikaa sanaa hyi.

Mallailin siveltimet tosiaan uudelle paikalleen, putsasin kaikki meikkipölyt myös meikeistä, pesin siveltimet jne. Huh, olipas urakka. Ehkä tosiaan tästä opin, että mitä useemmin tämänkin tekee, sitä helpompaa se olisi.

-Mari

2 kommenttia:

  1. Minulla ei ole kun osa meikeistä meikkipussissa, loput on kirjahyllyssä omalla hyllyllä levällään, joten ei ole ihan noin sotkuisiin sfääfeihin päästy, mutta kyllä sitä tuli itseä vähän soimattua, kun toisen hyvin, hyvin likaisen meikkipussin pohjalta löytyi vuosia vanhoja meikkejä, joita säilytin ajatuksella "kyllä mie vielä käytän!" Toinen harmitus oli se kun tajusi, ettei ollut osaa uudemmistakaan meikeistä käyttänyt kuin kerran jos sitäkään, joten piti heittää ihan käyttökelpoistakin kamaa pois, että jäljelle jäi vain ne, joita oikeasti tulee käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä, itellä tonne meikkiboksiin päätyi takas vaan paletit ja luomiväri-irtonapit tosiaan. Pysyy helpommin siistinä. Oli kyllä aika paljon meikkejä joita olin kokeillut kerran tai kaks ja jäänyt käyttämättä, mutta olivat vanhentuneet.

      Poista

Jätähän kommentti! Se piristää päivääni :)